Elokuun alussa kaipailin parisuhdeseksiä. No, tilanne päättyi siihen, että erosimme. En minä kykene olemaan suhteessa, jossa en saa seksiä. Naurettavaa, että kirjoitin miten ihanaa oli. Ties missä kuvitteellisissa pilvilinnoissa olin silloinkin, kun tuon postauksen kirjoittelin. Suhde tuntuu virheeltä näin jälkikäteen.
Yritin väittää itselleni, ettei seksi ole niin tärkeää. Että on muitakin asioita. No ehkä jollekin tuo on totuus, mutta ei minulle. Oikeasti suhteessa oli myös muita asioita pielessä kuin pelkkä seksi. Suhde ei edennyt minnekään. Toinen osapuoli ei ottanut tarpeeksi vakavasti seurustelua enkä tuntenut pääseväni sen lähemmäksi henkisesti toista, vaikka aikaa kului. Minä taas en kuulemma osaa puhua. Sen olen saanut kuulla useammaltakin kuin yhdeltä ihmiseltä, ilmeisen totta siis. Nyt kun näemme jossain, en tunne enää mitään häntä kohtaan. Emme vaan mitenkään olleet sopivia toisillemme.
Näin jälkikäteen suhde oli aika raskas. Toisen impulsiivisuus ja etäisyys aiheuttivat jatkuvaa vuoristorataa ja varmaan molemmat miettivät aika ajoin, pitäisikö jo lopettaa. Taidan olla ihminen, joka lähtee suhteeseen liikaa ajattelematta. Ainakin opin asioita. Jos teen tiivistetyn analyysin ihmisestä, sisältyy siihen epänormaalin suuri pornoriippuvuus ja kykenemättömyys vilpittömään välittämiseen tai "tavalliseen" rakkauteen. Hän ei kyennyt siis harrastamaan seksiä ihmisen kanssa, johon hänellä oli tunteita. Seksi on ainoastaan huorien (hah, miten ironista) tai satunnaisten naisten kanssa toteutettavaa tunteetonta orgasmin saavuttelua. Uskon, että runsas pornografian käyttö todella pitkällä aikavälillä yhdistettynä tietynlaiseen luonteeseen oli yksi syy tuollaisen ongelman syntymiseen, mutta en jaksa edes selventää kaikkea. Ole nyt sitten tuollaisessa suhteessa.
En enää ikinä ala suhteeseen, jossa toinen ei halua minua. En enää ikinä ala suhteeseen, missä en ole tyytyväinen seksielämään, missä ei ole muutenkaan järkeä. Mutta jotenkin tuo vuoristorata sai aikaan tunteen, että tässä on jotain erityistä. Miksi aina epätasaiset suhteet tuntuvat olevan merkityksekkäämpiä kuin sellaiset, joissa kaikki on täydellistä, päivästä toiseen samaa tasaisuutta? Huorissa mies ei kuulemma käynyt minun aikanani, mutta strippibaareissa senkin edestä. En sitten ikinä kertonut huoraamisestani hänelle, tuskinpa se olisi mitään muuttanut minnekään suuntaan.
Tuon suhteen jälkeen olen sitten paikkaillut puutetta, oikein urakalla erään ihmisen kanssa. Nyt voin ihan rehellisesti kyllä sanoa, että elämäni parasta seksiä! Tulevaisuus on kuitenkin epävarma, joten en avaudu siitä nyt kovin paljoa. Mutta olen päätynyt taas miettimään, olenko jonkin sortin seksiaddikti? Viisi kertaa päivässä ei tunnu missään ja lisä ei olisi pahitteeksi. Entä olenko liian seksikeskeinen, kunhan seksi on hyvää ja sitä on runsaasti, jää toisen ihmisen perimmäinen persoonallisuus sivuseikaksi? Kunhan ihminen vaan on mukava ja kaikki sujuu ok, ei sen syvempää luonteiden todellista yhteensopivuutta edes huomaa miettiä, kun seksi on niin vahvasti päällimmäisenä mielessä? Eli runsas seksiä täynnä oleva suhde vähemmän sopivan ihmisen kanssa kestää paremmin kuin suhde, jossa ihminen on todella sopiva, mutta seksielämä ei-niin-tyydyttävää? Pääsenkö joskus yli tästä seksikeskeisyydestä vai tarvitseeko minun edes?
