En muista aivan tarkkaa päivää, milloin aloitin huoraamiseni, mutta voidaan kai sanoa, että tasan vuosi sitten aloitin. Muistan, miten ostin uudet kengät juhannusfestareille ensimmäisillä huorarahoilla, jotka jäivät säästöön, kun oli ostanut ensin ruokaa kaapit täyteen.
Kyllähän se viime kesä leimautui huorakesäksi. Nyt kun taas on lämmin ja ei koulua, niin tuntuu, että jotain puuttuu. En selaa sähköpostia etsien uusia potentiaalisia asiakkaita, sipsuttele ulos pienellä jännityksellä kohtaamaan asiakasta ja saa paljon rahaa. Jotenkin muistaa niin hyvin nyt sen tunteen, miten oli lämmin kesäilta, pieni hame ja jännitys, millainen asiakas on. Välillä pettymyksiä, välillä positiivia yllätyksiä. Ikkunasta tuiversi lämmin kesäilma, kun tuijottelin huoraluuria, milloin tulee soitto, että täällä ollaan. Vähän muistelen lämmölläkin viime kesää, oli minulla kuitenkin hauskaakin. Nyt ei ole yhtään enää niin jännittävää. Melkein kuin kesä kaipaisi sitä pientä vipinää. Tykkäsin siitä, että sain vietellä toisen (tai no, eihän siihen paljoa vaadittu). Myös rahan saamisesta sai sitä tiettyä tyydytystä.
En tiedä, onko minusta parisuhteeseen. Tykkään ihastumisen tunteesta, mutta sitten kaikki onkin taas sitä tuttua. Seksi on tuttua ja ainut jännitys on melkein vaan siinä, haluaako se toinen nyt vai ei. Ensimmäisissä suhteissa ei ollut mitään ongelmaa, mutta jotenkin olen nykyään niin etäinenkin, tuntuu, etten osaa jakaa itseäni toisen kanssa. Pidän sen oman reviirin enkä osaa päästää toista lähelle. Suhtaudun rakkauteen erittäin kyynisesti. Tuntuu, että kuitenkin se jossain vaiheessa loppuu, kaikissa suhteissa. Koen huonoa omatuntoa, miten minusta ei ole hyväksi tyttöystäväksi, kun en ole tarpeeksi hellä ja läheinen. Olen jopa ensimmäisiä kertoja elämässäni ajatellut, että mitä jos en vaan ikinä sitoudu, jos minusta ei ole siihen. Kai sen elämän voisi elää tapailemallakin?
Sekin mietityttää, miten paljon huoraaminen on vaikuttanut kyynisyyteeni rakkautta kohtaan. Yritän toitottaa itselleni, että seksi on vain seksiä, ei se haittaa vaikka toinen pettäisi. En tiedä itsekään, uskonko tuohon. Ja onko tässä maailmassa edes mahdollista enää luoda hyvää parisuhdetta? Pakkohan sen on edes jotenkin täytynyt vaikuttaa, että huoratessa huomasin, miten kaikki vaan pettävät?
En ole kyllä koskaan ollut sellainen prinsessa, joka olisi haaveillut prinssistä ja häistä, avioliitosta ja ikuisesta rakkaudesta. Täydellisesti en ole siis muuttunut, ja ehkä vieläkin jossain on pieniä haaveita siitä, että olisi mahdollinen täydellinen parisuhde. Ehkä ajan myötä olen vaan tullut enemmän realistiksi, enkä enää haaveile 18-vuotiaan tavoin lähes täydellisestä miehestä, jonka kanssa sitoutua. Ehkä olen huomannut,että olen sitoumiskammoinen.
En minäkään kykene kiintymään 100%, koska tiedän miten maailma pyörii, vaikka en ole huorannut. Voi toki olla, että meillä kaikilla on mahdollisuus löytää joku johon voimme oikeasti luottaa tai että päädymme suhteeseen jossa sillä ei ole oikeastaan merkitystä.
VastaaPoistaToimiva suhde ei kuitenkaan perustu rakkauteen, vaan nimenomaan kumppanuuteen - monet sanovat pitkäaikaisen kumppanin tuntuvan enemmänkin parhaalta kaverilta. Se ei ole ongelma, mutta tyytymättömyyttä ja jopa ero voi tulla, jos toisen tai molempien intressi on muualla kuin kaverisuhteessa. Se on luonnollista.
Hyvä kirjoitus! :)
PoistaTsemppiä...
VastaaPoistaVaikka tällä hetkellä tuntuu, että ei kykene parisuhteeseen tai vaikka siltä on tuntunut jo jonkin aikaa, maailma ja ihmiset kuitenkin muuttuvat ajan myötä. 10 vuotta on jo sellainen aika, että ihminen kaipaa ihan erilaisia asioita alku ja loppupäässä. Voisin kuvitella, että sinunkin elämä on ihan toisenlainen 10 vuoden päästä.
VastaaPoistaKiitos mielenkiintoisesta blogistasi! Kirjoitat todella hyvin, niin kieliopillisesti kuin sisällöllisestikin. Tästähän saisi vaikka romaanin! Aurinkoista kesää sulle! :)
VastaaPoistaKiitos, ja hyvää kesää myös :)
PoistaOlen itse huorannut noin puolitoista vuotta ja elättänyt sillä itseni lähes täysin. Muutin jo alaikäisenä pois kotoa, kalliiseen yksityisen vuokraamaan kämppään ja vieläpä keskelle keskustaa. Aloitin jo sitä ennen huoraamisen, alaikäisenä siis.
VastaaPoistaAlussa se oli jännittävää ja rahaa tuntui olevan kokoajan, sitä tuntui tulevan ikkunoista ja ovista. Ja helpon rahan tunne huumasi minut. Olin ennen huoraamista ollut vuoden töissä pikaruokaravintolassa ja siksi summat, kuten 600e yöstä Glo -hotellissa tuntuivat uskomattomilta. Muutama yhdyntä ja siinä se, helppoa eikö?
Jossain vaiheessa touhu menetti hienoudensa. Aloin vihata asiakkaita ja olisin hallunut kuristaa tai murhata heidät hotellihuoneeseen. En vcinut, heistä oli tullut minulle tärkeitä, olin taloudellisesti heidän varassaan, olinhan lopettanut kaiken muun työnteon. Muistan miten minua vittutti olla "tavallisessa opiskelian paskaduunissa", kun laskeskelin miten paljon olisin huoraamalla voinut saada.
Raha alkoi menettää merkityksensä. Olin tottunut tuhlaamaan paljon, rahaa tuli helposti haaskattua. Olin huoraamiseni alussa ajatellut laittaa suuren osan säästöön, avannut tilinkin sitä varten. Mutta kappas, kaiken kaikkiaan sain vain 500e säästään -ottaen huomioon, että saatoin kuukaudessa tienata tuplasti tai jopa triplasti sen verran. Miksi laittaa rahaa säästöön, ainahan voin huorata enemmän jos tulee akuutti tarve?
Huoraaminen ei haitannut minua aluksi. Sinkkuna sillä ei ollut väliä, ja ajattelin etten koskaan tule kertomaan asiasta.
Viime keväänä tapasin miehen, enkä ole ikinä ollut niin ihastunut kehenkään. En olisi halunnut huorata, mutta miten muuten maksan vuokran? BOOOM. Jäin kiinni ja ko mies ilmoitti, ettei enää halua nähdä minua. Kyllä, osittain siksi että häntä inhottaa katsoa minua, joka ottaa suihin rahasta miehelta, oli hän sitten keski-ikäinen tai teini, lihava tai laiha. Toiseksi, ensimmäistä kertaa joku esitti minulle kysymyksen, jota en itse ollut kertaakaan pohtinut: Olenko niin naiivi, että luulen jonkun haluavan sitoutua ja seurustella kanssani, jos olen RAHASTA muiden kanssa?
Huoraaminen on myös muuttanut suhdettani seksiin. Kyllä, minäkin suhtaudun rakkauteen ja miehiin kyynisesti. Olen nähnyt sen puolen, jossa parisuhde, luottamus tai oma vaimo eivät merkitse mitään. Kerrottakoon vaikka, kuinka eräskin mies kertoi, että aina kun hän rakastelee juuri vasta nainutta vaimoaan, hän ajattelee minun pientä, ihanaa ja kireää pillua. Toinen mies kieltäytyi lähtemästä vaimonsa äidin hautajaisiin vetoamalla töihinsä -todellisuudesta saadakseen tilaisuuden naida minua. Yllöttävää, narsistista ja ei-aikuismaista toimintaa. Haluan ja yrittän silti uskoa, etteivät kaikki miehet ole sellaisia, kaikki eivät käy huorissa.
Seksistä on myös tullut minulle kevyttä ja merkityksetöntä. Muutettuani omaan kämppään aloin tapailla paljon itseäni vanhempia miehiä. Kerta toisensa jälkeen ihastuin heihin, vaikka jälkikäteen ymmärränkin, että olen ollut vain se helppo ja tyhmä teinipillu. Annoin aina seksiä, koska halusin heiltä huomiota, ihailua ja hyväksyntää. Monta kertaa itkeskelin kun tajusin, ettei kukaan oikeasti välittänyt minusta. Tiesin sen ja annoin silti asian tapahtua.
Huoroaaminen on ristiriitaista. Se on muuttanut tosiaankin mielikuvaani parisuhteesta ja seksistä raadollisemmaksi ja inhottavammaksi mutta myös kuvaa itsestäni. Huoratessa annat itsellesi hinnan. Laitat silmät kiinni kun sinua naidaan ja normaalisti itse ainakin join humalan ennen ko aktia.
Nykyään yritän lopettaa huoraamisen mutta edelleen tiukan paikan tullen on myönnettävä, että se käy usein mielessä suunnitelma B:nä.
Kuulostaako tutulta? Mieti vielä, en halua tuomita sinua mutta toivon että omat kokemukseni saavat sinut ehkä hieman pohtimaan, onko huoraamisella sittenkin huonot puolensa.
T- Se-kiltti-ja-aina-niin-herttainen-luokiolaistyttö,-josta-ei-koskaan-voisi-uskoa-moista.
Joitain tuttuja piirteitä on, mutta en ole koskaan juonut itseäni humalaan johtuen huoraamisesta tai keikalta tullessani. Se kuulostaa mielestäni jo huolestuttavalta. Ja kun mietin omalta kohdaltani tuota jonkun esittämää kysymystä, niin en ole naiivi. Siksi en aio kertoakaan touhuistani muille koskaan, päätin sen jo aloittaessani, että niin en tee, koska tiedän kyllä seuraamukset. Tietysti voin jäädä kiinni, mutta enää en hommaa tee, joten mahdollisuus on pienempi.
VastaaPoistaTutuiksi piirteiksi tunnistan kyynisyyden. En myöskään koskaan tuntenut halua kuristaa heitä tai muuta, olisin muuten lopettanut heti. On tärkeää tunnistaa raja ja kyetä lopettamaan, jos alkaa ilmetä pelottavia merkkejä, mitkä on mielestäni juuri humalan tarvitseminen ja vihan tunteet.
Eniten kommentissasi kosketti kuitenkin tuo, mitä miehet ovat sanoneet. Juuri se tuo eniten kyynisyyttä rakkauteen uskomisessa. Surullista, kun voisi ihan hyvin itse olla sen vaimon sijassa. Se on ehkä vaivaavin asia tässä touhussa, ja jos jatkaisin, tiedostan sen, että uskoni rakkauteen ja luottamukseen murenisi varmasti koko ajan enemmän.
Olen itse ollut miesprostituoitu joka alkoi kun olin baarimikkona Ruotsinlaivoissa. Oli naisia Lidingöstä joiden miehet olivat joskus kauan matkoilla ja rahaa naisilla oli riittävästi. Sana meni toisesta naisesta toiseen eivätkä olleet mustasukkaisia toisilleen, ja tosi tyylikkäitä naisia jotka halusivat nautintoa ja myökin saivat. Voitiin rakastella missä tahansa ja vaikka päivän kulkea yhdessä alasti heidän kotonaan, käytiin joskus Espanjassakin kerran kahden naisen kanssa. Siitä tuli enemmän rahaa kuin itse työstä laivassa, mutta aina piti olla hyvin pukeutunut ja vaatteet he ostivat minulle. Ihanaa aikaa. Silloin aloittaessa 24 vuotias mies ja vähän yli 40 oleva nainen tai sitä nuorempi. Upseerikoulussa olin saanut käytöstavat ja ne tehosi naisille.
VastaaPoista