Parisuhdeseksi, missä olet?

Vierailin jokin aika sitten isossa tapahtumassa, mikä oli saanut valtakunnalliset mediatkin uutisoimaan huorien kokoontumisesta paikalle. Lehteä lukiessa naureskelin hieman, että ei kai se noin näkyvää ole, mutta paikan päällä sain kyllä todistaa asian todeksi. Baarijonossa tuli juteltua jonkun tyypin kanssa, jonka kaverit olivat kadonneet tai siis ääntään madaltaen - lähteneet huoriin. Mielestäni tunnistin myös muutaman ammatin edustajan katukuvassa. Kuulin vielä toiseltakin taholta jotain puhetta huorista. Kyllä se vaan on yleistä. Varmaan vaikuttaa oma taustani, mutta miten minusta tuntuu, että huoria ja pettämistä on kaikkialla. Tai ehkä olen vain tarkkaavaisempi asian kanssa.

Olen tällä hetkellä onnellinen parisuhteessa. Miten hyvältä voikaan tuntua toisen ihmisen kosketus selässä tai pelkkä vieressä olo? Tuntuu, etten saa siitä ollenkaan tarpeeksi ja mielestäni emme näe tarpeeksi usein (voisin omasta puolestani roikkua kiinni koko ajan toisessa...). Tuntuu kuin toinen olisi huumetta, mitä on pakko saada lisää. En ole koskaan tuntenut olevani näin riippuvainen jostakusta henkisesti. En haluaisi missään nimessä olla sinkku. Samalla olen kuitenkin hirveässä puutteessa ja harmittaa paljon se, etten ole päässyt kokemaan rakastelua. Tarkoitan siis tunnepitoista seksiä. Olen viimeisen puolentoista vuoden aikana harrastanut paljon seksiä, mutta siinä ei ole ollut parisuhdemaisia tunteita, eikä tunnetta siitä, miten toinen on maailman ihanin olento ja miten on niin rakastunut. Nyt kun minulla olisi vihdoin tilanne, missä asia olisi mahdollinen, niin ei. Hän ei halua/kykene/ole kiinnostunut laittamaan melaa mekkoon syystä x, jonka tiedän, mutten selvennä tässä (ei johdu siitä, että olisin kertonut huoranneeni). Tämä on niin turhauttavaa. Pelkät sormileikit ja muu turvallinen homma ei riitä.

Ihan hyvin saisin seksiä muualta, mutta haluan hänen kanssaan ja muiden kanssa ei ole samanlaisia tunteita. Aina aika ajoin punnitsen suhdetta kriittisesti, mikä on oikeasti tärkeää? Tällä hetkellä toivon, että tilanne joskus muuttuisi kummallisesti ja minulle riittää nyt se, miten ihanaa on olla toisen kanssa muuten vain. Olin vain ajatellut, että ehkä olisi minullekin "tervettä" saada "oikeaa" parisuhdeseksiä vihdoin (hahah), mutta ei. Itkettää ja panettaa. Olen kuitenkin tähän mennessä pystynyt lakaisemaan asian maton alle suht' hyvin. Yritän ajatella, että välittäminen ja yhdessäolo on tärkeintä, kaikki mikä tulee siihen päälle (kuten paneminen) on ekstraa. Eläähän lukemattomat muutkin ilman seksiä. Tämä suhde on kyllä aika lailla sekoittanut käsityksiäni ja pistänyt miettimään asioita uudella tavalla. Ensin seksi auttaa maksamaan laskut ja elättämään itseni, nyt sitä ei sitten ole enää melkein ollenkaan?

Olen miettinyt tätä jo kauan, monelta kantilta. Olen huvin vuoksi yön synkkänä hetkenä selannut mieshuorien tarjonnan läpi (hah), todennut sen olevan olematon ja päätynyt ajattelemaan, että miksi minä maksaisin, jos minulle voitaisiin maksaa? Olen myös jäänyt pohtimaan sitä, miten epävarma huorahommissa on laatu. Jos minä itse maksaisin, niin haluaisin hyvän ja komean. Miten niin moni on minutkin ottanut tietämättä mistään, itse en varmaan olisi uskaltanut. Olen selannut puhelinluetteloni läpi, mutta ei siellä ole ketään jota haluaisin panna. Ja kun haluan sitä parisuhdeseksiä, en halua tunteetonta jyystämistä, tuttuja tai kitinää siitä, että "Milloin uusiksi? ;)". Yksinkertaisinta minulle olisi panna jotain asiakastani, pysyisi asia ainakin salassa ja ei jäisi vonkaajia. Mutta kun en halua sellaista. Haluaisin vain omaa poikaystävääni.

Olen kehitellyt päässäni paljon fantasioita ties kenestäkin ja runkannut monesti päivässä. Toisinaan masennun aiheesta enkä halua seksiä ollenkaan. Toisinaan olen aivan sinut tilanteen kanssa. On tässä kuitenkin hyviäkin puolia. Panemattomuus on antanut aikaa kaikelle muulle ja hellyyden merkitys on korostunut. Ei varmasti tuntuisi halaaminen tai silittely niin hyvältä muuten. Onneksi kumppanilleni hellyys on tärkeää. Kuolisin, jos joutuisin olemaan puutteessa sekä myös ilman hellyydenosoituksia. Nykyään kun tapaamme, ei minua enää edes haluta niin. Yksin ollessa kyllä, mutta kahden kesken tulee vaan halu olla pelkästään kainalossa. Jos siis näkisimme paljon enemmän, olisin varmaan ihan tyytyväinen. En ehtisi yksin ollessa miettiä asiaa.

Kumppanini ei hyväksyisi seksin hakemista muualta. Hänen kanssaan olemalla hyväksyn tilanteen niin kuin se on. Ehkä olen ollut vaan liian seksikeskeinen. Olen ehkä liian nuori vielä ymmärtämään oikeita vakavia suhteita ja ottaen huomioon taustani, seksi on ihan ymmärrettävästi ollut suuressa roolissa tähän asti. En tiedä, onko tämä haastavaa tai mahdotonta, vai vaan tottumiskysymys. Välillä muistelen hetkiä parhaan vakkarin kanssa, ne olivat niin ihanan kiihkeitä ja tunsin itseni rennoksi. Nyt joku ehkä ehdottaisi ratkaisuksi salarakastajaa, mutta en halua elää kaksoiselämää ja loukata totuuden tullessa ilmi kumppania. En kuitenkaan väitä, ettenkö joskus monien vuosien päästä samassa tilanteessa kokeilisi toisenlaista ratkaisua kuin nyt. Tämänhetkinen ratkaisu on vaan tottua tilanteeseen. Reilua asennemuutosta kaivataan minulta. Eipähän tule jossain vaiheessa tilannetta, "miksei me enää paneskella", kun ei alun perinkään olla sitä harrastettu innokkaasti. Tavallaan tuntuu kuitenkin, että olen kahlehdittu, varsinkin verrattuna menneeseen. Toisaalta en muista koskaan olleeni ehkä täysin tyytyväinen parisuhdeseksiin ja ihmettelenkin, voiko se edes olla mahdollista.

Edetään hetki kerrallaan.