tiistai 11. syyskuuta 2012

Ihan u-s-k-o-m-a-t-o-n-t-a !

No, kuten ennemmin mainitsin, minulla oli tapaaminen tulossa vakkarin kanssa. Aaaaaaaaw!!! Ihan uskomatonta, kenties johtuu osittain nuoresta iästäni, niin en ole hienoa kohtelua oikein ehtinyt saamaan. Olen vieläkin ihan hämmentynyt, huh. Minusta ei tuntunut tippaakaan maksulliselta ja en ole ikinä saanut niin hienoa illallista mieheltä tarjottuna siviilielämässäkään. Ilmeisesti pitää ryhtyä huoraksi, ennen kuin saa kuningatarkohtelua. Suu loksahti auki, kun näin ruokapöydän, siihen oli oikeasti nähty vaivaa. Olisi ollut ihan hirveää, jos olisi tullut jokin este ja olisin joutunut perumaan, ja kaikki vaiva turhaan. Oi että, jotenkin niin sympaattista ja ihanaa, olisin mielelläni jäänyt yön yli jos ei olisi ollut muuta menoa. Ihan kuin unesta.

Olen vieläkin sekaisin, joten en oikein tiedä mistä aloittaisin, ja miten tarkasti viitsin kertoa. Kaikki tuskin tykkää, että pidän blogia ja kerron täällä kaikesta. Mutta pysyyhän heillä anonyymiteetti kuitenkin! Saavuin paikalle, otettiin heti alkudrinkit eikä käyty toisiimme kiinni. Ruokapöytä oli katettu ihan ravintolatyyliin, oli kynttilöitä ja himmennetyt valot, melkeinpä romanttinen tunnelma, mutta ei se nyt tähän yhteyteen sovi! Oli alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Joimme kalleinta viiniä, mitä olen ikinä juonut (no olen tottunut alle 10 euron viineihin...) En huomannut mitään, että kalliimpi maistuisi paremmalta. Nautittiin ruokaa ja höpöteltiin, oli todella mukavaa. Ihan kuin olisi ollut hienossa ravintolassa. Ei tämä ihan asiakassuhteelta tunnu sen takia, koska en kertoisi itsestäni niin paljoa tavalliselle asiakkaalle. Vakkareiden kanssa se nyt vaan meinaa mennä siihen, että itsestä paljastuu melko paljonkin. Nautin todella paljon. Ruuan jälkeen MINÄ sain hierontaa ja siitä se eteni huomaamatta suuteluun. Vitsit mitä hemmottelua. Lopuksi sänkyyn ja taas jälleen upeaa seksiä, tuntui oikeastaan siltä, että minä sain kyytiä, eikä niin kuin huora-asiakas asetelmassa, että minä hoitelisin toisen. Ei tätä kyllä ehkä huoratouhuksia sanoisikaan asiakkaan kannalta, luultavasti se haluaa seuraa tylsiin iltoihin ja piristystä, rahalla sitä saa nopeiten ja ei tuota niin paljoa vaivaa. Olin ihan märkä ja asiakaskin on niin kiihottava. Yleensä olemme vetäneet aika pitkän setin, joten nyt tuntui melko nopealta, kun panimmekin vain kerran. Tuntui, että jäi vähän hommat kesken.

En ole pitkään aikaan syönyt niin hyvää ruokaa. Ja saanut niin hyvää seksiä. Ja seurakin oli loistavaa! Jotenkin meillä on niin rentoa, kenties yhteiset kiinnostuksen kohteet vaikuttaa, että meinasin unohtaa rahat. Ja onhan asiakkaan luonnekin sopiva. Toivottavasti tapaisimme vielä joskus, ei nyt tarvitsisi olla noin hienoa, mutta jos vaikka pikapanot ;) Jotakuta nyt melko varmasti kiinnostaa, ihastuinko. En kai. Jostain syystä en ihastu enää ikinä. Miehiä on niin paljon, että kukaan ei vie jalkoja alta tai saa omituisia väreitä aikaan, miehet tuntuu jo niin arkiselta asialta, haha. Vaikka kuinka olisikin miellyttävää ja ihminen loistava, en huomaa mitään erikoista tunnetta sisällä. Yhyy, olenko jotenkin tunnekuollut... No, tuskin. Olen muuten vähentänyt näitä hommia reippaasti, en aio tavata enää kaikkia vakkareita, sillä ne ei ole niin miellyttäviä kuin tämä. Uusia asiakkaita minulla ei ole ollut pitkään aikaan. Nyt kun sain pienen pohjakassan tällä työllä, aion panna vielä harvemmin ja ainoastaan miellyttäviä tyyppejä, joiden kanssa seksi tuntuu tosi ihanalta. Mutta oli mukavaa, koska meillä on jo muutamia inside-juttuja, ja niistä on hauska heittää vitsiä.

2 kommenttia:

  1. Usko pois, viineissä on eroja. Ilta onnistuminen johtui vain viinin kalleudesta ;)

    Täytyy myöntää, että ruokaa en ole vielä ikinä hupakolle valmistanut. Parempi ehkä niin näillä taidoilla. Vaan todennäköisesti olen välillä panostanut iltaa varten muuten enemmän kuin siviilikohtaamisissa.

    Hupakkokäynneissä asiakas tietää, että homma päättyy onnellisesti ja on aikaa miettiä muutakin kuin saako vaiko ei - vaikka viinivalintaa. Kuulostaa oudolta, mutta pakonomainen vonkaaminen kuluttaa voimavaroja. Hupakon kanssa voi keskittyä oleelliseen ja siihen sisältyy muutakin kuin jyystämistä.

    Suurimpia prostituution ympärillä pyöriviä myyttejä on, että "huorat" ovat tahdottomia uhreja ja miehet naista alistavia sikoja. Molempia bisneksessä pyörii, mutta se ei ole koko kuva.

    VastaaPoista
  2. Joo, jos tietää olevansa ihan tohelo keittiössä, niin jättäköön sen puolen sitten rauhaan ja korvatkoon sen jollain muulla ;)

    VastaaPoista