Saa kysyä, luvan kanssa

Aina joskus saatan saada kommenteissa kysymyksiä. Se on minun mielestäni aivan virkistävää, sillä tykkään analysoida ja miettiä asioita monelta eri kantilta. Muiden ihmisten esittämät kysymykset herättävät joskus ihan uusia näkökulmia ja saavat miettimään asioita syvemmin, mitä ei välttämättä tulisi itsekseen pohdittua. Eli siis: nyt voi esittää ihan hyvällä omalla tunnolla minulle kysymyksiä aiheesta ja aiheen vierestä kommenttiosioon. Eikä todellakaan ole pahitteeksi, jos vastaus vaatii enemmän kuin kaksi lausetta! Todettakoon nyt kuitenkin, että en vastaa kysymyksiin, jotka paljastaisivat liikaa henkilöllisyydestäni, koskevat entisiä hintojani ja enkä ala neuvomaan, miten aloitetaan huoraaminen.

Olen miettinyt hypoteettisesti, mitä tapahtuisi pääkopalleni pitkällä aikavälillä, jos jatkaisin huoraamista. Jos jatkaisin vielä vanhaan malliin, kenties vuosiakin eteenpäin, niin luulen tietäväni mitä siitä koituisi. Jos se johonkin minussa vaikuttaisi, niin rakkauteen uskomisessa. En usko masentuvani siitä, että minua olisi "käytetty", kokisin seksin vaikeana tai tuntisin oloni halvennetuksi, kun kerran vapaaehtoisesti hommaa tekisin.

Sen sijaan ihan huomaamattani, murenisi uskoni rakkauteen ja luottamukseen. Jos saisi jatkuvasti kuulla, miten asiakkaat naureskelevat vaimoilleen ja mitä kaikkea he keksivät valehdellakseen päästäkseen pillun päälle, niin varmasti heikentyisi kyky luottaa omaan kumppaniin tai rakentaa suhdetta, jonka uskoisin kestävän tai olevan tärkeä. Muistan omista asiakkaistani henkisesti kamalimmiksi ne, jotka kertoivat juuri vaimoistaan hieman alentavaan sävyyn. Yksi naureskeli, että vaimo lähti naisseurassa jonnekin työ/shoppailu/mitä lie -matkalle, joten eikö hänelläkin saa olla jotain omia harrastuksia. Omat harrastukset siis sisältävät huorissa hyppelyn ja netissä vieraiden vokottelun. Eikä hän kuulemma arvaa mitään ja hauskaa on.

Luojan kiitos tällaisia tapauksia ei ollut montaa, mutta näistä parista harvasta jäi vähän ehkä nihkeä ja syyllinen olo. Minulle kävi hyvin se, että mies on hiljaa vaimostaan, vaikka näkisinkin sormuksen sormessa. Ne oli kivoja asiakkaita, pelkästään sellaisia jos olisi, niin usko rakkauteen olisi heti paremmassa suojassa. Tuntui heti paljon paremmalta. Mutta jos avaa suunsa asiasta, niin ei tuntunut kivalta. Älä pliis kerro mitään. Välttelin aikoinani juuri puhumista aiheesta. Kyllähän järjellä ajateltunakin: jos jotain asiaa kuulee tarpeeksi monta kertaa tai jotain tapahtumaa todistaa kerta toisensa jälkeen, niin kyllähän sitä alkaa kyseinalaistaa asiaa. Mitä jos asia siis oikeasti onkin niin? Jos ulkomaalaistaustainen mies on taas raiskannut jonkun, niin kyllähän ne kaikki ulkomaalaistaustaiset alkavat epäilyttää pikku hiljaa. Jos useat haukkuvat Iittalan tuotteita heikkolaatuisiksi, niin kyllähän ne kaikki Iittalan lanseeraamat kipposet alkavat epäilyttää. Jos taas löytyy mies naureskelemassa huoralle vaimostaan, niin kyllähän ne kaikki miehet alkaa epäilyttää. Mitä jos omakin? Ihan varmasti niin!

En usko, että oma huoraamisaikani vielä ratkaisevasta mihinkään vaikutti, mutta pienen karaistuspiikin se kyllä varmasti antoi.

Parisuhdeseksi, missä olet?

Vierailin jokin aika sitten isossa tapahtumassa, mikä oli saanut valtakunnalliset mediatkin uutisoimaan huorien kokoontumisesta paikalle. Lehteä lukiessa naureskelin hieman, että ei kai se noin näkyvää ole, mutta paikan päällä sain kyllä todistaa asian todeksi. Baarijonossa tuli juteltua jonkun tyypin kanssa, jonka kaverit olivat kadonneet tai siis ääntään madaltaen - lähteneet huoriin. Mielestäni tunnistin myös muutaman ammatin edustajan katukuvassa. Kuulin vielä toiseltakin taholta jotain puhetta huorista. Kyllä se vaan on yleistä. Varmaan vaikuttaa oma taustani, mutta miten minusta tuntuu, että huoria ja pettämistä on kaikkialla. Tai ehkä olen vain tarkkaavaisempi asian kanssa.

Olen tällä hetkellä onnellinen parisuhteessa. Miten hyvältä voikaan tuntua toisen ihmisen kosketus selässä tai pelkkä vieressä olo? Tuntuu, etten saa siitä ollenkaan tarpeeksi ja mielestäni emme näe tarpeeksi usein (voisin omasta puolestani roikkua kiinni koko ajan toisessa...). Tuntuu kuin toinen olisi huumetta, mitä on pakko saada lisää. En ole koskaan tuntenut olevani näin riippuvainen jostakusta henkisesti. En haluaisi missään nimessä olla sinkku. Samalla olen kuitenkin hirveässä puutteessa ja harmittaa paljon se, etten ole päässyt kokemaan rakastelua. Tarkoitan siis tunnepitoista seksiä. Olen viimeisen puolentoista vuoden aikana harrastanut paljon seksiä, mutta siinä ei ole ollut parisuhdemaisia tunteita, eikä tunnetta siitä, miten toinen on maailman ihanin olento ja miten on niin rakastunut. Nyt kun minulla olisi vihdoin tilanne, missä asia olisi mahdollinen, niin ei. Hän ei halua/kykene/ole kiinnostunut laittamaan melaa mekkoon syystä x, jonka tiedän, mutten selvennä tässä (ei johdu siitä, että olisin kertonut huoranneeni). Tämä on niin turhauttavaa. Pelkät sormileikit ja muu turvallinen homma ei riitä.

Ihan hyvin saisin seksiä muualta, mutta haluan hänen kanssaan ja muiden kanssa ei ole samanlaisia tunteita. Aina aika ajoin punnitsen suhdetta kriittisesti, mikä on oikeasti tärkeää? Tällä hetkellä toivon, että tilanne joskus muuttuisi kummallisesti ja minulle riittää nyt se, miten ihanaa on olla toisen kanssa muuten vain. Olin vain ajatellut, että ehkä olisi minullekin "tervettä" saada "oikeaa" parisuhdeseksiä vihdoin (hahah), mutta ei. Itkettää ja panettaa. Olen kuitenkin tähän mennessä pystynyt lakaisemaan asian maton alle suht' hyvin. Yritän ajatella, että välittäminen ja yhdessäolo on tärkeintä, kaikki mikä tulee siihen päälle (kuten paneminen) on ekstraa. Eläähän lukemattomat muutkin ilman seksiä. Tämä suhde on kyllä aika lailla sekoittanut käsityksiäni ja pistänyt miettimään asioita uudella tavalla. Ensin seksi auttaa maksamaan laskut ja elättämään itseni, nyt sitä ei sitten ole enää melkein ollenkaan?

Olen miettinyt tätä jo kauan, monelta kantilta. Olen huvin vuoksi yön synkkänä hetkenä selannut mieshuorien tarjonnan läpi (hah), todennut sen olevan olematon ja päätynyt ajattelemaan, että miksi minä maksaisin, jos minulle voitaisiin maksaa? Olen myös jäänyt pohtimaan sitä, miten epävarma huorahommissa on laatu. Jos minä itse maksaisin, niin haluaisin hyvän ja komean. Miten niin moni on minutkin ottanut tietämättä mistään, itse en varmaan olisi uskaltanut. Olen selannut puhelinluetteloni läpi, mutta ei siellä ole ketään jota haluaisin panna. Ja kun haluan sitä parisuhdeseksiä, en halua tunteetonta jyystämistä, tuttuja tai kitinää siitä, että "Milloin uusiksi? ;)". Yksinkertaisinta minulle olisi panna jotain asiakastani, pysyisi asia ainakin salassa ja ei jäisi vonkaajia. Mutta kun en halua sellaista. Haluaisin vain omaa poikaystävääni.

Olen kehitellyt päässäni paljon fantasioita ties kenestäkin ja runkannut monesti päivässä. Toisinaan masennun aiheesta enkä halua seksiä ollenkaan. Toisinaan olen aivan sinut tilanteen kanssa. On tässä kuitenkin hyviäkin puolia. Panemattomuus on antanut aikaa kaikelle muulle ja hellyyden merkitys on korostunut. Ei varmasti tuntuisi halaaminen tai silittely niin hyvältä muuten. Onneksi kumppanilleni hellyys on tärkeää. Kuolisin, jos joutuisin olemaan puutteessa sekä myös ilman hellyydenosoituksia. Nykyään kun tapaamme, ei minua enää edes haluta niin. Yksin ollessa kyllä, mutta kahden kesken tulee vaan halu olla pelkästään kainalossa. Jos siis näkisimme paljon enemmän, olisin varmaan ihan tyytyväinen. En ehtisi yksin ollessa miettiä asiaa.

Kumppanini ei hyväksyisi seksin hakemista muualta. Hänen kanssaan olemalla hyväksyn tilanteen niin kuin se on. Ehkä olen ollut vaan liian seksikeskeinen. Olen ehkä liian nuori vielä ymmärtämään oikeita vakavia suhteita ja ottaen huomioon taustani, seksi on ihan ymmärrettävästi ollut suuressa roolissa tähän asti. En tiedä, onko tämä haastavaa tai mahdotonta, vai vaan tottumiskysymys. Välillä muistelen hetkiä parhaan vakkarin kanssa, ne olivat niin ihanan kiihkeitä ja tunsin itseni rennoksi. Nyt joku ehkä ehdottaisi ratkaisuksi salarakastajaa, mutta en halua elää kaksoiselämää ja loukata totuuden tullessa ilmi kumppania. En kuitenkaan väitä, ettenkö joskus monien vuosien päästä samassa tilanteessa kokeilisi toisenlaista ratkaisua kuin nyt. Tämänhetkinen ratkaisu on vaan tottua tilanteeseen. Reilua asennemuutosta kaivataan minulta. Eipähän tule jossain vaiheessa tilannetta, "miksei me enää paneskella", kun ei alun perinkään olla sitä harrastettu innokkaasti. Tavallaan tuntuu kuitenkin, että olen kahlehdittu, varsinkin verrattuna menneeseen. Toisaalta en muista koskaan olleeni ehkä täysin tyytyväinen parisuhdeseksiin ja ihmettelenkin, voiko se edes olla mahdollista.

Edetään hetki kerrallaan.

Selvennykseksi vanhaan julkaisuuni liittyen

Kirjoitin huhtikuun ensimmäisenä päivänä tekstin, mistä olen saanut palautetta ehkä normaalia enemmän. Monilta tuntui menneen tekstin perimmäinen idea ohi, valitettavasti.

Ensimmäisellä lukukerralla teksti kertoo sen, mitä ihmiset tuntuvat olettavan useimpien huorien oikeasti kokevan ja ajattelevan. "No niin, sieltä se tuli. Tämäkin yksilö on hajalla ja katuu kaikkea, mitä on tullut tehtyä". Eli ihan niin kuin stereotypia meneekin. Luetaan sitä, mitä halutaankin lukea. Luultavasti teksti ruokki monien vahvaa olettamusta asiasta, kun tekstin syvempi ja oikea merkitys jäi tulkitsematta. Toivoin kuitenkin lukijoiden ottavan huomioon kontekstin, minkä pitäisi jo kertoa, etten ole ehkä täysin tosissani - minä päivänä kirjoitus on julkaistu?

Annoin sitä mitä oletettiinkin. Mitä stereotyyppisesti ajatellaan huoran kokevan. Kenties joku ajatteli "Hah! Nyt tuokin sitten vihdoin tunnusti. Tiesin!". Ainakin teksti tuntuu saaneen keskustelua aikaiseksi monella eri taholla, mikä olikin tavoite. Toinen vahva syy tekstin kirjoittamiselle oli se, että olen ehkä hieman huolestunut siitä, millaisen kuvan huorablogit antavat varsinkin nuorille rahasta ja seksistä. En halua tuntea olevani vastuussa siitä, miten joku nuori lukee blogiani, toteaa, että tuohan on helppo homma, minä myös. Ei ehkä ajatella huonoja puolia. On myös kommentoitu, että blogini ihannoi huoraamista, kertoo pelkästään hyvistä puolista ja on liian kannustava alalle. Pitkä saarna aiheesta antoi varmasti ajateltavaa. Yhden postauksen omistaminen aiheelle oli varmasti tuottoisampaa, kuin parin lauseen kirjoittaminen muun tekstin joukkoon. Voivatpahan ihmiset irrotella asioita kokonaisuuksista ja spekuloida. (En kai nyt tuhoa koko saarnan voimaa tällä tunnustuksella?)

Minulle on tullut monia kyselyitä alaan liittyen, miten pääsisin alkuun ja vinkkejä pyydetty. Muutamat ovat olleet selkeästi liian nuoria. Vaikken kirjoittaisikaan blogia, niin internet on täynnä sivuja aiheesta ja kaikkea mahdollista, joten en voi ottaa erityistä vastuuta siitä, miten kannustan ketäkin mihin. Toivon vaan, että jokainen ajattelee asiaa monipuolisesti ja omalla arviointikyvyllä.

Kipinän kirjoitukseen sain siitä, kun hetkellisesti sain tarpeekseni kaikista niistä luuloista ja stereotypioista, mitkä huoraamiseen liitetään. Kirjoituksen olisin voinut kirjoittaa ilman omakohtaista kokemustakin, googlettamalla huoraamista niin sieltähän ne kaikki ajatukset löytyvät. Jos ei ensimmäiseltä googlen sivulta, niin seuraavilta sitten. Yksi ajattelee kaikkien maksullisten joutuvan mielisairaalaan, toinen epäilee hieman humoristisestikin, mitenköhän järvi kuluu soudellessa. Kolmannen mielestä se on ainakin varmaa, että HIVin siitä hommasta saa. Luulin kirjoituksen olevan melko selvä provokaatio, mutta ilmeisesti se silti kuulosti liian totuudenmukaiselta, koska joillekin sillä oikeasti on pohjaa elämässä.

Mielenkiintoista on myös se, etten ole kirjoittanut mitään vastaavaa aiemmin, mutta heti kun löytyy edes yksi negatiivinen kirjoitus, pidetään sitä absoluuttisena totena, joka pyyhkii kaiken aikaisemmin kirjoitetun pois. Tämä vahvistaa sitä ajatusta, että maksullisilta oikein kärkytään negatiivisia kokemuksia ja tunteita. Yksi negatiivissävytteinen lause - nalkissa, sinäkin kuulut siis niihin ahdistuneisiin maksullisiin. Puhun nyt siis hommaa vapaaehtoisesti tekevistä.

Minä en koe mitään kirjoitukseni "Sinulle, joka luet blogiani" -julkaisun asioista, mutta totuus on se, että sellaisiakin ihmisiä on olemassa. En koe itseäni millään tavoin hyväksikäytetyksi tai likaiseksi, mutta kaikki eivät ajattele samoin kuin minä. Se on todella ikävää ja jos yhtään kokee mitään tuollaista, pitäisi kyllä lopettaa heti. Jälkiviisastelut eivät auta, joten pitkä saarna "miksi huorasit, hyi!", ei ole luultavimmin ensimmäinen asia, mitä nämä apua kaipaavat tarvitsevat. Ihmiset kokevat asiat eri tavoin ja huoraaminen ei ole herkkien ihmisten hommaa. Jos pelkää tai epäröi, niin silloin on parempi jättää kokeilematta ihan varmuuden vuoksi. Ei kai noita kaikkia stereotypioita olisi olemassa ilman totuuden häivää, mutta jotenkin negatiivinen huomio peittää alleen kaiken muun. Huoraaminen vaikuttaa minäkuvaan, mutta miten ja kuinka vahvasti? Sitä minäkin mietin rehellisesti aina välillä näissä kirjoituksissani ja kyseenalaistan kaikkea. Olisi vain mukava, jos ihmiset muistaisivat, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia.

Näin muuten jälleen kerran entisen asiakkaani (kylläpä näitä nyt tulee!). Tätä en olekaan nähnyt vapaa-ajallani ennemmin. Hän oli paremman näköinen mitä muistin, ja kohtaaminen ei tuottanut mitään erityisiä tunteita. Moikkasimme pienesti.

Ja ihan näin yleisesti kommentoiden, en tarvitse sääliä, kun sitäkin on taas toivoteltu. Anteeksi mielensäpahoittajille ja kiitos palautteista niitä kirjoittaneille.

"Kotikenttäetu" tuottaa epäilyksiä

Kun olet ollut huora, osaat myös tunnistaa huorissa käyvien miesten tunnusmerkkejä. Tai ainakin niin kuvittelen. Varsinkin nyt, kun minulla on juttua miehen kanssa, joka on harrastanut kyseistä toimintaa elinaikanaan.

En käyttänyt hajuvesiä ja minulta toivottiin myös monesti, etten laittaisi mitään hajusteita, ettei vaimo haista. Aktin jälkeen käytiin vähintään hinkkaamassa kalu puhtaaksi, ettei vaimo haista kondomin hajua. Ööh, kuka haistelee miehensä kalua heti sen tultua kotiin? Yleensä käytiin suihkussa touhun jälkeen peseytymässä hajusteettomalla saippualla. Vaatteet jätettiin tuolin reunalle, ei todellakaan keräämään lattialle hiuksia. Takki jäi yleensä naulakkoon. Huulipunaa en käyttänyt, en muista kommentoiko kukaan koskaan siitä mitään. Hiuksetkin pestiin, ettei tuoksua jäänyt vaimolle vietäviksi.

Huoralle soitellaan tuntemattomalla numerolla, vaikka toivomus useimmiten on, että numero näkyvissä. Huorahan voisi soitella takaisin ja vaimo saisi tietää! Huorissa käydään, kun vaimo on matkalla, töissä tai poissa muutaman tunnin. Vaimolle selitellään, että ollaan työmatkalla, kaverin luona tai ollaan selittelemättä ja kertomatta tarkasti, mitä päivän aikana on tehnyt, ettei jäisi epäilyttäviä aukkoja lukujärjestykseen.

Välillä hankitaan prepaidnumero huoria varten tai omistetaan eri sähköpostiosoitteita. Tiedän myös kaikki sivustot, mistä huoria haetaan. Tiedän ammattisanaston. Jos sivuhistoriasta löytyy jotain aiheeseen liittyvää, niin kysymyksiä nousee heti. En todellakaan usko, että kukaan katselee huorasivustoja tai huorien hintoja "ihan vaan huvin vuoksi" ilman mitään suunnitelmia. Saatetaan käydä tautitesteissä eli näkyvästi verikokeessa. Miksi? Käynti terveyskeskuksessa ilman kunnon syytä?

Tämä juttu sai alkunsa tuntemattomasta numerosta. Kuka soittelee tuntemattomalla numerolla nykyään? No, ainakin minun suhteessa tapahtui niin. Yllättävän hätääntynyt reaktio, kun sai tietää, että numeron lähetys ei ollut päällä. Ehkä olen neuroottisuuden huipentuma, mutta huoraamiskokemus antaa tällekin asialle vastausvaihtoehdon. Huomaan myös, että takki tuoksuu hajuvedeltä tai joltain... Sehän olisi voinut tarttua huoran naulakosta? Tai sitten ihan mistä vaan naulakosta ja asiassa ei ole mitään epäilyttävää. Ilmavia selostuksia, mitä on tehnyt. Tai sitten se on hänen tyylinsä. Hänellä olisi useita tunteja päivässä käydä huorissa ilman mitään epäilyksiä.

Kaikki tuohan on ihan normaalia ja kaikelle löytyy normaali selitys. Taustan vaan tietäen ja itse "ammattiin" tutustuneena jää kuitenkin aina mahdollisuus "mitä jos..?". Ja minuahan ei huijata. Ehkä olen jo neuroottisuuteen asti epäilevä, mutta kun mahdollisuus on. Miehelle en ole maininnut mitään eikä hän tiedä epäilyistäni, enkä koe tätä niin vakavana asiana, että vaivaan päätäni tämän enempää. No, minulla taitaa olla kotikenttäetu, sillä tiedän huorissa käymisestä enemmän kuin mies tietääkään. Ha!

Toisaalta olen alkanut ajatella, että mitä sen on väliä, onko kumppanini luotettava seksin tasolla? En itse ainakaan ole mikään puhdas pulmunen, että edes välttämättä ansaitsisi luotettavaa kumppania. Yhdessäolossa on niin paljon muitakin asioita kuin se, paneeko kumppani muita jos muuten kemiat kohtaavat. Ainakin tällä hetkellä olen onnellinen.

Vuosi aloituksesta

En muista aivan tarkkaa päivää, milloin aloitin huoraamiseni, mutta voidaan kai sanoa, että tasan vuosi sitten aloitin. Muistan, miten ostin uudet kengät juhannusfestareille ensimmäisillä huorarahoilla, jotka jäivät säästöön, kun oli ostanut ensin ruokaa kaapit täyteen.

Kyllähän se viime kesä leimautui huorakesäksi. Nyt kun taas on lämmin ja ei koulua, niin tuntuu, että jotain puuttuu. En selaa sähköpostia etsien uusia potentiaalisia asiakkaita, sipsuttele ulos pienellä jännityksellä kohtaamaan asiakasta ja saa paljon rahaa. Jotenkin muistaa niin hyvin nyt sen tunteen, miten oli lämmin kesäilta, pieni hame ja jännitys, millainen asiakas on. Välillä pettymyksiä, välillä positiivia yllätyksiä. Ikkunasta tuiversi lämmin kesäilma, kun tuijottelin huoraluuria, milloin tulee soitto, että täällä ollaan. Vähän muistelen lämmölläkin viime kesää, oli minulla kuitenkin hauskaakin. Nyt ei ole yhtään enää niin jännittävää. Melkein kuin kesä kaipaisi sitä pientä vipinää. Tykkäsin siitä, että sain vietellä toisen (tai no, eihän siihen paljoa vaadittu). Myös rahan saamisesta sai sitä tiettyä tyydytystä.

En tiedä, onko minusta parisuhteeseen. Tykkään ihastumisen tunteesta, mutta sitten kaikki onkin taas sitä tuttua. Seksi on tuttua ja ainut jännitys on melkein vaan siinä, haluaako se toinen nyt vai ei. Ensimmäisissä suhteissa ei ollut mitään ongelmaa, mutta jotenkin olen nykyään niin etäinenkin, tuntuu, etten osaa jakaa itseäni toisen kanssa. Pidän sen oman reviirin enkä osaa päästää toista lähelle. Suhtaudun rakkauteen erittäin kyynisesti. Tuntuu, että kuitenkin se jossain vaiheessa loppuu, kaikissa suhteissa. Koen huonoa omatuntoa, miten minusta ei ole hyväksi tyttöystäväksi, kun en ole tarpeeksi hellä ja läheinen. Olen jopa ensimmäisiä kertoja elämässäni ajatellut, että mitä jos en vaan ikinä sitoudu, jos minusta ei ole siihen. Kai sen elämän voisi elää tapailemallakin?

Sekin mietityttää, miten paljon huoraaminen on vaikuttanut kyynisyyteeni rakkautta kohtaan. Yritän toitottaa itselleni, että seksi on vain seksiä, ei se haittaa vaikka toinen pettäisi. En tiedä itsekään, uskonko tuohon. Ja onko tässä maailmassa edes mahdollista enää luoda hyvää parisuhdetta? Pakkohan sen on edes jotenkin täytynyt vaikuttaa, että huoratessa huomasin, miten kaikki vaan pettävät?

En ole kyllä koskaan ollut sellainen prinsessa, joka olisi haaveillut prinssistä ja häistä, avioliitosta ja ikuisesta rakkaudesta. Täydellisesti en ole siis muuttunut, ja ehkä vieläkin jossain on pieniä haaveita siitä, että olisi mahdollinen täydellinen parisuhde. Ehkä ajan myötä olen vaan tullut enemmän realistiksi, enkä enää haaveile 18-vuotiaan tavoin lähes täydellisestä miehestä, jonka kanssa sitoutua. Ehkä olen huomannut,että olen sitoumiskammoinen.

Tuttuja kasvoja kaupungilla

Tuli taas tuttuja kasvoja vastaan! Tämä oli jo kolmas asiakkaani, johon törmään vapaa-ajallani. Tämä tyyppi oli liikenteessä vaimonsa kanssa, jota tietysti tiirailin kiinnostuneena. Millainen vaimo on innokkaalla huorissakävijällä (käynyt minunkin luona useamman kuin yhden kerran ja hakee netistä vakituisia panoja, joita voisi sponsoroida)?

Pari tuli vastaan vieretysten, mutta käsistä he eivät pitäneet. Hieman ehkä kyllästyneen oloisia ja vaimo oli kenties tyypillinen 35-vuotias. Pukeutuminen oli hyvin tavallista, jotain halpahallityyliä. Ei mitään ylihienostunutta, muttei kamalaakaan. Tukkaa ei oltu laitettu mitenkään eikä meikkiäkään tainnut olla. Vaikka kohtaaminen olikin erittäin pikainen ja yritin olla katsomatta heihin päin epänormaalin kauaa, ehti siinä jo aikalailla tekemään analyysiä, haha. Mies tuntui tunnistavan minut, ainakin katsoi kasvoihin suoraan, muttei reagoinut mitenkään kummemmin. Seksiä heillä kuulemma on, mutta määrä (mielestäni kohtuullinen) ei riitä miehelle vaan pitää hakea muita seikkailuja. Hassusti siinä pienen hetken ajan, muistui taas kaikki mieleen. Olin menossa kauppaan ja sitten naps, näen hänet ja muistan miten panimme kämpässäni eri asennoissa ja otin suihin. Ilman kumiakin hän olisi halunnut, mutten suostunut. Muistin, miten hän kertoi vaimonsa kyllä haluavan seksiä. Vaimon nähdessäni mieleeni tietenkin tuli heti hän haluaa 2krt/vko. Mietin, aavistaako vaimo mitään vai onko tämä ihan sovittu juttu.

Viimeksi kun näin asiakkaan kauppajonossa, alkoi minua ällöttää kun hän näytti niin raihnaiselta. Tällä kertaa ei tullut inhoa tai ällöä, sillä mies näytti aivan hyvännäköiseltä. Ei iskenyt katumuskaan, mutta olen nykyään hyvin pystynyt unohtamaan, mitä olen joskus puuhaillut, joten seuraavan puoli tuntia mietin asiaa.

Näin myös toisen asiakkaani (eräs vakkari) ja ilmeisesti huoran kanssa matkalla ilmeisesti hotelliin. Ainakaan se ei hänen vaimonsa ollut, sillä hänet tiedän ja nainen/neito näytti kyllä niin huoralta, mitä voisin kuvitella: Erittäin tiukat farkut, merkkilaukku ranteessa, hiustenpidennykset, tekorusketus ja korkokengät. He näyttivät epäsopivalta parilta, ei heillä voinut olla mitään yhteistä. Turvaväliä muutama metri, kuin hieman esittäen, etteivät tunne toisiaan. Mitäpä muutakaan mies olisi tehnyt siihen aikaan naisen kanssa. Hymyilin pienesti miehelle ja hän moikkasi minua, mikä ei kyllä haitannut. Jonkun toisen asiakkaan kohdalla olisin ollu tiukasti eri mieltä. Moikkaus lämmitti, mutta aloin ajatella itse miestä. Hänen kanssaan ollessani hän sai tuntemaan oloni ainutlaatuiseksi, ihan kuin olisin ainut huora, jota hän panee. Olen aina pitänyt hänestä ihmisenä, mutta nyt kun näin hänet tuossa tilanteessa, jotenkin ääni kellossa muuttui. Tiedän kyllä, että todennäköisesti en ole ainut huora ollut kenellekään, mutta silti. Minusta alkoi tuntua, että mies on koukussa huoriin. Varmaan vähintään kerta viikossa maksullista seksiä, varmasti enemmänkin, kyllä sillä palkalla kelpaa.

Millaista on käydä vähintään kerran viikossa maksullisissa? Onko hän kaikkien kanssa yhtä intohimoinen kuin minun aikonaan? Eikö hän yhtään pelkää tauteja? Eikö hänen vaimonsa arvaa mitään? Mitä jos heillä on ihan sellainen sopimus, että mies saa käydä huorissa? Miten ihmeessä hän jaksaa? Mitä jos minä olisin hänen vaimonsa? Pelottaisi, että mies toisi kotiin jonkin taudin. Jotenkin niin järkyttävää, että toiset elää täydellistä kaksoiselämää. Kuinka monen kanssa hän on ollut sängyssä? 200? 300? Ainakin varmasti yli sadan, onhan hän kuitenkin hyvännäköinen ja mukavakin pintapuolisesti. Onko hän seksiaddikti? Vaikka kuinka mietin miestä, en saa hänestä mitenkään kusipäätä tai itseään täynnä olevaa limanuljaskaa, mitä hän kaiken perusteella pitäisi olla. Ei sitä vaan huomaa, hän on rehellisen oloinen, ystävällinen ja avulias. Ei sitä ihmisistä vaan kerta kaikkiaan voi arvata tai huomata.

Hassua, että heräsin tähän vasta nyt, kun näin miehen toisen huoran seurassa. Ehkä etäisyys on saanut ajattelemaan eri tavoin. Ehkä myös oman seurustelun takia aloin ajatella, ettei sitä vaan kerta kaikkiaan voi tietää, jos toinen käy huorissa koko ajan. Ei siinä auta muuta kuin luottaa sokeasti tai yrittää ajatella, että seksi on "vain" seksiä.

Mistä sinä unelmoit?

Tämä on kysymys, joka on kysytty minulta aikoinaan useamman kuin yhden kerran keikalla. Aika jännää, että lähes tuntemattomalta halutaan tiedustella moista. Kai ihmisiä mietityttää, mistä ihminen, joka ottaa rahaa vastaan seksistä, unelmoi? Rikkaudesta, miljoonista?  Siitä, ettei "tarvitsisi" huorata? Olen vastannut, että valmistumisesta ja perheestä, ja reissuista. Tottakai unelmoin myös rahasta, mutta vaan siinä määrin, että pystyisin tulevaisuudessa elämään keskivertoa elämää ilman jatkuvaa sentin venytystä tai suuria velkoja. Varmasti jokainen toivoo samaa. Ei kaikkeen tarvitsekaan olla varaa. Ehkä toisen unelmista kysyminen sitten valottaa toisen persoonaa ja pystyy saamaan toisesta ihmisestä paremman kuvan.

Minua on yllättänyt se, miten olen jaksanut kirjoittaa tätä blogia. Ensimmäistä kirjoitusta julkaistessani mietin, jaksanko todellakin kirjoittaa tänne muutamaa kertaa enemmän? Olin ennemmin yrittänyt pitää blogia, tosin täysin eri aiheesta, mutta se jäi heti. Tämä vaan on aihe, josta pystyy kirjoittamaan paljon ja joka synnyttää paljon ajatuksia. Varsinkin, kun ei tuhlaa energiaa purkamalla tätä minnekään muualle, on jotenkin helppo purkautua tänne blogiin. Jos aihe todellakin koskettaa itseä, niin siitä haluaa kirjoittaa, tämä toimii myös minulle itselleni päiväkirjana. Jotenkin ehkä odotin enemmän haistattelevia ja ilkeitä kommentteja, mutta yllättäen kaikki ovat pysyneet asiallisina, tietysti erilaisia näkökantoja on tullut, niin kuin pitääkin. Eivät ne minuun oikein mitenkään ole vaikuttaneet, mutta huoraamisen lopettamispäätöstä ne kyllä nopeuttivat, kun aloin seurustella.

Ympäri mennään ja yhteen tullaan? Seurustelen nyt nimittäin miehen kanssa, joka on käynyt huorissa (ei minun asiakkaana). Suhteesta olisi kyllä paljon avauduttavaa, mutta anonyymiyteni säilyttämiseksi tyydyn kertomaan myöhemmin vain paloja sieltä täältä. Yleensä tässä viime aikoina olen kokenut  olevani maailman onnellisin, mutta taas välillä mietin, tuleeko tästä mitään. Tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä, että tästä tulee hyvä ja kestävä suhde. Yllättäen vaan seksi on yksi pikku ongelma, mutta onneksi sitä kuitenkin on jossain muodossa. Tuntuu, että hänelle voi kertoa mitä vaan ja keskustelemalla ongelmat ratkeaa. Jos maailmassa on joku läheinen ihminen, jolle voisin huoraamisestani joskus kertoa, voisi se ehkä olla hän. En ole koskaan ennemmin ajatellut, että voisi olla sellaista ihmistä. Kenties kertoisin kuitenkin siistityn version, vähentämällä asiakkaiden määrää ja ammattimaisuutta. Mutta en siis ole nyt kertomassa.

Tänään loppui käteinen. Olen siis vienyt ison osan pankkiin, mutta olen myös käyttänyt käteistä lähes koko kuluneen vuoden. Tavallaan tämäkin on yksi askel, joutuu taas alkaa kortin kanssa leikkiä (no loppuupahan kassalla se ikuinen ajatus, että mitäköhän tuo kassaneiti ajattelee kun aina maksan isoilla seteleillä).