Jouluisia kuulumisia

Elokuun alussa kaipailin parisuhdeseksiä. No, tilanne päättyi  siihen, että erosimme. En minä kykene olemaan suhteessa, jossa en saa seksiä. Naurettavaa, että kirjoitin miten ihanaa oli. Ties missä kuvitteellisissa pilvilinnoissa olin silloinkin, kun tuon postauksen kirjoittelin. Suhde tuntuu virheeltä näin jälkikäteen.

Yritin väittää itselleni, ettei seksi ole niin tärkeää. Että on muitakin asioita. No ehkä jollekin tuo on totuus, mutta ei minulle. Oikeasti suhteessa oli myös muita asioita pielessä kuin pelkkä seksi. Suhde ei edennyt minnekään. Toinen osapuoli ei ottanut tarpeeksi vakavasti seurustelua enkä tuntenut pääseväni sen lähemmäksi henkisesti toista, vaikka aikaa kului. Minä taas en kuulemma osaa puhua. Sen olen saanut kuulla useammaltakin kuin yhdeltä ihmiseltä, ilmeisen totta siis. Nyt kun näemme jossain, en tunne enää mitään häntä kohtaan. Emme vaan mitenkään olleet sopivia toisillemme.

Näin jälkikäteen suhde oli aika raskas. Toisen impulsiivisuus ja etäisyys aiheuttivat jatkuvaa vuoristorataa ja varmaan molemmat miettivät aika ajoin, pitäisikö jo lopettaa. Taidan olla ihminen, joka lähtee suhteeseen liikaa ajattelematta. Ainakin opin asioita. Jos teen tiivistetyn analyysin ihmisestä, sisältyy siihen epänormaalin suuri pornoriippuvuus ja kykenemättömyys vilpittömään välittämiseen tai "tavalliseen" rakkauteen. Hän ei kyennyt siis harrastamaan seksiä ihmisen kanssa, johon hänellä oli tunteita. Seksi on ainoastaan huorien (hah, miten ironista) tai satunnaisten naisten kanssa toteutettavaa tunteetonta orgasmin saavuttelua.  Uskon, että runsas pornografian käyttö todella pitkällä aikavälillä yhdistettynä tietynlaiseen luonteeseen oli yksi syy tuollaisen ongelman syntymiseen, mutta en jaksa edes selventää kaikkea. Ole nyt sitten tuollaisessa suhteessa.

En enää ikinä ala suhteeseen, jossa toinen ei halua minua. En enää ikinä ala suhteeseen, missä en ole tyytyväinen seksielämään, missä ei ole muutenkaan järkeä. Mutta jotenkin tuo vuoristorata sai aikaan tunteen, että tässä on jotain erityistä. Miksi aina epätasaiset suhteet tuntuvat olevan merkityksekkäämpiä kuin sellaiset, joissa kaikki on täydellistä, päivästä toiseen samaa tasaisuutta? Huorissa mies ei kuulemma käynyt minun aikanani, mutta strippibaareissa senkin edestä. En sitten ikinä kertonut huoraamisestani hänelle, tuskinpa se olisi mitään muuttanut minnekään suuntaan.

Tuon suhteen jälkeen olen sitten paikkaillut puutetta, oikein urakalla erään ihmisen kanssa. Nyt voin ihan rehellisesti kyllä sanoa, että elämäni parasta seksiä! Tulevaisuus on kuitenkin epävarma, joten en avaudu siitä nyt kovin paljoa. Mutta olen päätynyt taas miettimään, olenko jonkin sortin seksiaddikti? Viisi kertaa päivässä ei tunnu missään ja lisä ei olisi pahitteeksi. Entä olenko liian seksikeskeinen, kunhan seksi on hyvää ja sitä on runsaasti, jää toisen ihmisen perimmäinen persoonallisuus sivuseikaksi? Kunhan ihminen vaan on mukava ja kaikki sujuu ok, ei sen syvempää luonteiden todellista yhteensopivuutta edes huomaa miettiä, kun seksi on niin vahvasti päällimmäisenä mielessä? Eli runsas seksiä täynnä oleva suhde vähemmän sopivan ihmisen kanssa kestää paremmin kuin suhde, jossa ihminen on todella sopiva, mutta seksielämä ei-niin-tyydyttävää? Pääsenkö joskus yli tästä seksikeskeisyydestä vai tarvitseeko minun edes?

Vastauksia

Analysoi ajatusta, mitä tapahtuisi, jos jatkaisit huoraamista. Miten kauan pystyisit oman näkemyksesi mukaan jatkamaan hommaa, ainakin teoriassa? Unohtaisit rakkauden, perheen ja muut inhimilliset kliseet keskittyen pelkästään uraan vai pitäisikö sanoa loveen tässä tapauksessa. Mielenkiintoista olisi pohtia, miltä ihmisestä tuntuu, kun hän tajuaa markkina-arvonsa tippuvan vanhenemisen seurauksena koko ajan alas tasolle, jolla kukaan ei enää halua käyttää tämän palveluksia. 
-Pelottaisi, miten raha menettäisi arvonsa. Pelottaisi, että kyynistyisin niin paljon, etten uskoisi enää ollenkaan vilpittömään välittämiseen ja rakkauteen ehdoitta. Jos ajatellaan asiakas päivässä -tahtia, niin ettei se vaikuttaisi mitenkään minuun, olisi varmaan 2-3kk se raja. Mutta jos saa pitää vaikka viikon taukoja välillä, niin kai puoli vuottakin menisi. Minähän pidin huoratessa välillä puolentoista viikon taukojakin, ja se oli aivan mukavaa. Ei tullut tunnetta, että teen tätä pakolla tai se olisi pakkopullaa. Mutta jos minulla pysyisi tunne siitä, että teen sitä vapaaehtoisesti ja pidän siitä, niin kyllähän homma varmaan toimisi. Se, että omistautuisi pelkästään huoraamiselle tuntuu kuitenkin epäterveeltä. En kykenisi itse unohtamaan ainakaan kaikkea muuta. Elämässä pitää olla ystäviä, harrastuksia ja tekemistä huoraamisen vastapainoksi. Olisi kyseessä nyt sitten mikä tahansa ammatti, niin burnout siinä tulee, jos liikaa sille omistautuu. Jos huoraisin sattumanvaraisesti, vaikkapa kerran kuussa, voisin jatkaa hommaa kolmekin vuotta. Varmasti seksi muuttuisi vain pelivälineeksi liiallisuuksissa. Alkaisi varmaan peilata itseään liikaa sen ammatin kautta. Ei ehkä kykenisi enää erottamaan siviiliminää ja huoraminää, minkä minä ainakin haluan tehdä, kun huoraaminen olisi niin vahvasti arkipäiväisessä elämässä mukana.


Huora sosiaalityöntekijänä ja päivän piristeenä. Tätä otsikon ensimmäistä osaa joutuu ilmeisestikin usein sietämään työssä ilman lisäkorvauksia GFE:stä ja se lisää työn taakkaa. Onko eteen tullut koskaan päinvastaista tilannetta? Sinulle on jäänyt keikan jälkeen selvä tunne siitä, että asiakas on selvästi tullut onnellisemmaksi keikkasi jälkeen ja hänen elämänsä olisi kenties parempi ainakin päivän loppuun asti? 
-On tullut, vakkarin kanssa pitkällä keikalla. Yksittäisten asiakkaiden kanssa ei pienessä ajassa ole ehtinyt sen kummemmin jutella tai piristää muuten kuin panemalla. Vakkari laittoi ihan viestiäkin vielä jälkeen päin, miten nyt on paljon pirteämpi olo. Minua ei asia vaivannut, sillä tulin itsekin hyvälle tuulelle! En ole kokenut päivän piristeenä olemista mitenkään rankkana tai ärsyttävänä, koska sitä ei ole tapahtunut niin paljoa.

Minkä ikäinen olet tai mikä ajoi sinut aloittamaan 'huoraamisen'?
-Nyt olen jotain väliltä 20-25. Rahan puute sai aloittamaan, en ollut koskaan ollut köyhempi kuin silloin, joten tein hetken kesätöitä, mitkä tuntuivat kamalilta ja joista lähdin välillä itkien kotiin. Se sai sisuuntumaan ja ajattelin, että minähän en tällaista touhua jatka, ennemminkin huoraan. Enkä kyllä katunut sitä ratkaisua. Ahdistunut olisin, jos sinne olisin jäänyt. 


Minkä ikäisiä miehiä suunnilleen käy luonasi?
-Miesten iät olivat 24-45, keskimäärin n. 33-vuotiaita. 


Oletko koskaan joutunut pelkäämään? 
-En ole koskaan pelännyt, kukaan ei ole ollut uhkaava vaan kaikki ovat olleet hyväkäytöksisiä.

Oletko koskaan tuntenut itseäsi arvottomaksi, tai niin halvaksi, että olotilasi on ollut 
hyvin masentunut tai jopa vielä enemmän alakanttiin?

-En ole koskaan tuntenut itseäni arvottomaksi huoraamisen takia, mutta parisuhteen takia olen. Mutta eiköhän melkein kaikki ole joskus tuntenut samanlaisia tunteita ja tuossa arvottomuuden tunteminen on johtunut erosta, kun tuli yksi epäonnistunut suhde lisää. Silloin tuntui, että ehken sitten vaan ole rakkauden arvoinen. Teininä tuli myös tunnettua itsensä arvottomaksi murrosiän myrskyissä ja ettei kukaan välitä. Mutta kysymys ilmeisemmin liittyi vain huoraamiseen, joten ei. En myöskään halvaksi, koska ihan hyvän hinnan olen aina ottanut, hehe. Koen elämän onnellisena ja olen ollut todella onnellinen viimeisinä kuluneina vuosina.

Kun harrastat seksiä kumin kanssa jonkun tuntemattoman kanssa ilman, että oma kumppanisi sitä tietää, niin petätkö mielestäsi kumppaniasi yhtään? Vai oletko samaa mieltä kuin iso osa huorista, että se ei ole pettämistä ollenkaan, koska fyysisen kosketuksen välissä on kumi ja saat siitä rahaa itsellesi?

-Petän tietysti, ehkäisykeinosta riippumatta. Nyt en tosin harrasta seksiä muiden kanssa enkä huoraa, kun seurustelen. En ole koskaan ajatellut, että jos kosketuksen välissä on kumi, on se jotenkin eri asia. Panemista se silti on, ei ole kumilla vaikutusta mielipiteeseeni. Rahan saaminen kylläkin vaikuttaa lieventävästi näkökulmaani, koska silloin pidän asiaa vaan bisneksenä, mutta tämäkin vain harvoin tapahtuvana.

Lasketko asiakkaita seksimäärääsi ollenkaan, vai lasketko vain siviilipanot panoiksi?

-En laske, pelkät siviilipanot vaan. Huoran luvut ovat eri kuin siviiliminän luvut.

Oletko ikinä ollut vähällä lipsauttaa muun puheen lomassa jotain "sivutyöstäsi" tuttavillesi, esim. kertoessasi kuulumisiasi? Miten ylipäänsä pysty(i)t erottamaan tämän homman ja normaalin elämän toisistaan?

-Lipsautukset eivät ole olleet lähellä, mutta joskus humalassa puhuessani seksistä kaverini kanssa, olen ollut lähellä lipsauttaa, että olen ollut reilusti vanhemman miehen kanssa kuin oma ikäni. Sitten olen vaan vaihtanut puheenaihetta tai kertonut nopeasti muuta, sillä muuten olisi tullut lisäkysymyksiä ja ihmettelyä mikä tämä tapaus on. Yleensä kuulumisista puhuessa jaarittelin opiskeluista, ei kukaan kiinnittänyt sen kummemmin huomiota, mihin aikani oikeasti on kulunut. Kerran oli myös lähellä piti -tapaus, kun olin keikalla ja se vähän venyi, enkä katsonut kelloa. Olin sopinut tapaamisen kaverin kanssa, niin se oli soittanut jo perään ja saavuin sitten myöhässä ilman mitään hyvää syytä, joten selitin, että olin yhden säädön luona treffeillä. Tietysti lisäuteluita tuli, mutta kerroin, että kerron sitten myöhemmin. Huorista ja tästä touhusta puhuessa on vaikea pysyä tarpeeksi hiljaa aiheesta, ettei herätä liikaa kysymyksiä tietämällä liian tarkasti asioista.

Tein hommaa kuitenkin aika lyhyen ajan, jolloin olin suurimmaksi osaksi kesälomalla aktiivisimman ajan. Se oli ehkä siksi helppoa, kun ei silloin oikein ollut mitään muuta tärkeää menossa. Jos jatkaisin huoraamista nyt ja opiskelisin samalla, niin tulisi se kyllä olemaan vaikeampaa aikataulujen takia.

Ilmoitatko tai kirjoitatko sexwork:n sivuilla ja millä nimimerkillä?
-En ilmoita enää missään, koska olen lopettanut. Huoratessani ilmoittelin vaan yhdellä sivulla, joka ei ollut Sexwork. Sinne ilmoituksen laittaminen tuntui niin pelottavan ammattimaiselta. Tuntui, että olen niin amatööri, etten kehtaa... Jos asiakkaat odottavat sitten jotain ammattitaitoista hupakkoa, jolla on verkkosukkahousut jalassa, hahah! Helpompi oli laittaa ilmoitus toiselle sivustolle, missä vahingossa voitiin luulla tavalliseksi seuran etsijäksi. Siinä tuntui olevan vielä mahdollisuus selitellä, että "en mä mitään huoraamista harrasta, kunhan muuten vaan", jos olisi sattunut joku tuttu kohdalle ja tunnistanut kuvauksesta tai kuvasta. Omistan kyllä nimimerkin sexworkiin, mutten ole koskaan kirjoitellut sinne mitään ja enää ei onnistunut kirjautuminenkaan kun tämän innoittamana kokeilin.

Mitä luulet tulevan mahdollisen tulevan miehesi ajattelevan entisestä elämästäsi?
-Minulla on kiltin tytön imago, joten asia olisi varmasti järkytys. Nykyisessä suhteessa saattaisi olla niin kova järkytys, että miehen täytyisi ajatella ihan uudestaan koko suhdetta ja kenen kanssa se oikein onkaan. Se muuttaisi sen koko käsityksen minusta. Ei varmaan villeimmissä unissakaan uskoisi minun tehneen tuollaista. Asia on kuitenkin jo niin hyvin unohtunut minulta, että olen jopa unohtanut tämän blogin välillä, haha. Huoraamisjutut ovat niin syvällä kaapissa ja unohtuneita, ettei niillä ole oikein mitään kontaktia tähän päivään. Siksi ei pelota, että se joskus paljastuisi miehelle. Minusta ei edes tunnu, että olisin tehnyt sellaista. Siksi jopa ajatus siitä, että mies saisi tietää, tuntuu niin absurdilta etten pysty edes kuvittelemaan sitä. En kuitenkaan koskaan ole kertomassa menneisyydestä kellekään, joten ei voi kuin veikkailla.

Onko se mahdollisesti jopa pahempi pala miehelle, kuin se naiselle että mies on käynyt joskus huorissa?
-Ihan varmasti on pahempi pala, koska yleisen mielipiteen takia mies kun panee naisia on se kova jätkä, mutta nainen tehdessään niin on jakorasia. Huora on vielä enemmän jakorasia ja käyttöesine, jos kärjistetään. Huoriin liittyy myös myytti, ne tuntuvat etäisiltä verkkosukkahousuissa kadun varrelta pyllisteleviltä ulkomaalaisilta, joita näkee leffoissa. Huorissa käyvä mies on taas ihan tavallinen suomalainen mies, joita näkee joka puolella. Sitten kun paljastuu, että joku tavallinen opiskelijatyttö on ollut huora, on se vaan liian suuri ristiriita.

Miten olet käyttänyt ansaitsemasi rahat?
-Arkipäiväisiin asioihin. Ruokaan suurimmaksi osaksi. Ostin myös uuden tietokoneen, koska vanha oli niin heikossa hapessa jo. Tietokoneen lisäksi en hirveästi ostanut asioita, joista olisi näkynyt se, että minulla on rahaa. Ruoka on kuitenkin sen verran kallista nykypäivänä, että jos haluaa syödä monipuolisesti eikä ole mitään muita tuloja, niin ei ole vaikeaa kuluttaa siihen euroja. En matkustellut, hankkinut autoa tai mitään muutakaan, koska en kuitenkaan tienannut niin paljoa, että olisi pystynyt tuollaista elämäntyyliä ylläpitämään. Kun käytti tällä tavalla rahat, oli niistä iloa hieman pidempään kuin pari kuukautta. Nyt täytyy kyllä myöntää jo, että olen kuluttanut kaikki huoraamalla saamani rahat ehkä muutamaa satasta lukuun ottamatta.

Muuttuiko suhteesi rahaan huoraamisen myötä?
 -Hetkellisesti kyllä. Määrän kasvaessa ne olivat vaan seteleitä, joita laskeskelin ja ajattelin, että vielä pari keikkaa niin tulee uusi pino. En kokenut enää suurta onnea tai iloa, jos sain vanhemmiltani lahjaksi 50e, sillä minullahan oli niitä kotona kyllä. Se ei tuntunut enää miltään. Nykyään on suhde taas palautunut ennalleen ja voi että sitä riemua, jos saan 50 euroa! Sehän on ihan älyttömän suuri summa. Rikkaimmilla ollessa sitä jotenkin sokeutui. En silti tuhlannut niitä, muistutin ehkä enemmän Roope Ankkaa... Setelipinot kertoivat määristä ja tavoitteista. Raha oli vaan leikittelyä. Pinoa olisi halunnut vaan kasvattaa ja leikittelin ajatuksella, pystyisinkö saamaan kokoon tietyn määrän rahaa...

Luin koko (melkein :D) koko blogisi kerta heitolla ja pakko nyt heti sanoa et itse olen sitä mieltä että huoraaminen on ammatti siinä kuin vaikka opettajakin. Haluaisin tietää eikö asia vaivaa sinua? Myyt itseäsi halvalla miehille, etkö tunne inhottavia tunteita? 
-Ei vaivaa. Olen luonteeltani todella hyvä olemaan stressaamatta, elän rennosti ja ajattelen, että asiat kyllä menevät painollaan. Siksi olen hyvä olemaan miettimättä tuollaisia. Olen ihan sinut sen asian kanssa, mitä olen tehnyt, joten ei vaivaa. Elämän asenteellani on varmaan tekemistä asian kanssa. Se on nyt mennyttä, ja ilman sitä olisi tullut ongelmia taloudellisesti pärjäämisen suhteen. En tunne inhottavia tunteita. Olen ehkä sillä tavalla kiero, että tykkään leikitellä ajatuksella vietellä vanhempi mies, kiusata sitä, antaa nautintoa ja olla tuhma. Huoraamisessa pystyi toteuttamaan tuota. Jos ei tykkää ajatuksesta, niin varmasti tuntuu inhottavammalta. En oikeastaan pysty kuvitella, miksi tuntisin inhottavia tunteita, kun kerran tein kaiken omasta tahdostani.  

Eikö pelota että asiat saattavat vaikuttaa tuleviin parisuhteisiin tai jopa mielenterveyteen sillä lailla ettet vain en yksinkertaisesti pysty elämään itsesi kanssa enää?
-Ei ainakaan sisältä päin. Ulkoa päin on tietysti olemassa mahdollisuus, että joku entinen asiakas joskus nolaa minut nähdessään julkisella paikalla tai alkaa vainota, mutta pidän sitä epätodennäköisenä. Kun olen sinut asian kanssa ja miettinyt asiaa, niin se ei vaivaa minua niin, että tulisin hulluksi. Pidän itseäni vahvana ihmisenä. Olen nyt hyvässä suhteessa, oikeastaan ihan unelmasuhteessa, missä seksikin toimii. En huomaa yhtään mitään, että huoraaminen olisi vaikuttanut minuun tai kykyyni rakastella. Rakastan seksiä, varsinkin nyt, kun on löytänyt oikean ihmisen. En keksi mihin muuhun huoraaminen olisi saattanut vaikuttaa. En tietenkään voi puhua itsestäni 20 vuoden kuluttua, jos maailma romahtaa silloin yhtäkkiä niskaan ja ahdistun kaikesta menneestä.

Mistä löytäisin huoran, ilmoitteletteko jossain?seksiä tekis mieli
-Ilmoitteleehan ne. Kun googlettelee hetkisen niin luulisi löytyvän helposti.

Kiitos kysymyksistä! On kulunut yllättävän monta kuukautta viimeisestä päivityksestä, mutta syksyni on ollut niin täynnä kaikkea, etten vaan ole ehtinyt keskittyä tähän asiaan. Tämän pienen tauon aikana olen kyllä todennut, että kun seuraavan kerran rahat loppuvat, en huoraa. Aion ottaa kylmästi vaan pelkän opintolainan, jos se vaan on mahdollista. Johtuu lähinnä siitä, että seurustelen ja olen laiska. Vaikken seurustelisi, tuntuisi huoraamisen aloittaminen kovin työläältä enkä enää uskaltaisi ehkä tehdä sitä. Lähinnä maineen takia ja piirit on kuitenkin aika pienet loppupeleissä.

Saa kysyä, luvan kanssa

Aina joskus saatan saada kommenteissa kysymyksiä. Se on minun mielestäni aivan virkistävää, sillä tykkään analysoida ja miettiä asioita monelta eri kantilta. Muiden ihmisten esittämät kysymykset herättävät joskus ihan uusia näkökulmia ja saavat miettimään asioita syvemmin, mitä ei välttämättä tulisi itsekseen pohdittua. Eli siis: nyt voi esittää ihan hyvällä omalla tunnolla minulle kysymyksiä aiheesta ja aiheen vierestä kommenttiosioon. Eikä todellakaan ole pahitteeksi, jos vastaus vaatii enemmän kuin kaksi lausetta! Todettakoon nyt kuitenkin, että en vastaa kysymyksiin, jotka paljastaisivat liikaa henkilöllisyydestäni, koskevat entisiä hintojani ja enkä ala neuvomaan, miten aloitetaan huoraaminen.

Olen miettinyt hypoteettisesti, mitä tapahtuisi pääkopalleni pitkällä aikavälillä, jos jatkaisin huoraamista. Jos jatkaisin vielä vanhaan malliin, kenties vuosiakin eteenpäin, niin luulen tietäväni mitä siitä koituisi. Jos se johonkin minussa vaikuttaisi, niin rakkauteen uskomisessa. En usko masentuvani siitä, että minua olisi "käytetty", kokisin seksin vaikeana tai tuntisin oloni halvennetuksi, kun kerran vapaaehtoisesti hommaa tekisin.

Sen sijaan ihan huomaamattani, murenisi uskoni rakkauteen ja luottamukseen. Jos saisi jatkuvasti kuulla, miten asiakkaat naureskelevat vaimoilleen ja mitä kaikkea he keksivät valehdellakseen päästäkseen pillun päälle, niin varmasti heikentyisi kyky luottaa omaan kumppaniin tai rakentaa suhdetta, jonka uskoisin kestävän tai olevan tärkeä. Muistan omista asiakkaistani henkisesti kamalimmiksi ne, jotka kertoivat juuri vaimoistaan hieman alentavaan sävyyn. Yksi naureskeli, että vaimo lähti naisseurassa jonnekin työ/shoppailu/mitä lie -matkalle, joten eikö hänelläkin saa olla jotain omia harrastuksia. Omat harrastukset siis sisältävät huorissa hyppelyn ja netissä vieraiden vokottelun. Eikä hän kuulemma arvaa mitään ja hauskaa on.

Luojan kiitos tällaisia tapauksia ei ollut montaa, mutta näistä parista harvasta jäi vähän ehkä nihkeä ja syyllinen olo. Minulle kävi hyvin se, että mies on hiljaa vaimostaan, vaikka näkisinkin sormuksen sormessa. Ne oli kivoja asiakkaita, pelkästään sellaisia jos olisi, niin usko rakkauteen olisi heti paremmassa suojassa. Tuntui heti paljon paremmalta. Mutta jos avaa suunsa asiasta, niin ei tuntunut kivalta. Älä pliis kerro mitään. Välttelin aikoinani juuri puhumista aiheesta. Kyllähän järjellä ajateltunakin: jos jotain asiaa kuulee tarpeeksi monta kertaa tai jotain tapahtumaa todistaa kerta toisensa jälkeen, niin kyllähän sitä alkaa kyseinalaistaa asiaa. Mitä jos asia siis oikeasti onkin niin? Jos ulkomaalaistaustainen mies on taas raiskannut jonkun, niin kyllähän ne kaikki ulkomaalaistaustaiset alkavat epäilyttää pikku hiljaa. Jos useat haukkuvat Iittalan tuotteita heikkolaatuisiksi, niin kyllähän ne kaikki Iittalan lanseeraamat kipposet alkavat epäilyttää. Jos taas löytyy mies naureskelemassa huoralle vaimostaan, niin kyllähän ne kaikki miehet alkaa epäilyttää. Mitä jos omakin? Ihan varmasti niin!

En usko, että oma huoraamisaikani vielä ratkaisevasta mihinkään vaikutti, mutta pienen karaistuspiikin se kyllä varmasti antoi.

Parisuhdeseksi, missä olet?

Vierailin jokin aika sitten isossa tapahtumassa, mikä oli saanut valtakunnalliset mediatkin uutisoimaan huorien kokoontumisesta paikalle. Lehteä lukiessa naureskelin hieman, että ei kai se noin näkyvää ole, mutta paikan päällä sain kyllä todistaa asian todeksi. Baarijonossa tuli juteltua jonkun tyypin kanssa, jonka kaverit olivat kadonneet tai siis ääntään madaltaen - lähteneet huoriin. Mielestäni tunnistin myös muutaman ammatin edustajan katukuvassa. Kuulin vielä toiseltakin taholta jotain puhetta huorista. Kyllä se vaan on yleistä. Varmaan vaikuttaa oma taustani, mutta miten minusta tuntuu, että huoria ja pettämistä on kaikkialla. Tai ehkä olen vain tarkkaavaisempi asian kanssa.

Olen tällä hetkellä onnellinen parisuhteessa. Miten hyvältä voikaan tuntua toisen ihmisen kosketus selässä tai pelkkä vieressä olo? Tuntuu, etten saa siitä ollenkaan tarpeeksi ja mielestäni emme näe tarpeeksi usein (voisin omasta puolestani roikkua kiinni koko ajan toisessa...). Tuntuu kuin toinen olisi huumetta, mitä on pakko saada lisää. En ole koskaan tuntenut olevani näin riippuvainen jostakusta henkisesti. En haluaisi missään nimessä olla sinkku. Samalla olen kuitenkin hirveässä puutteessa ja harmittaa paljon se, etten ole päässyt kokemaan rakastelua. Tarkoitan siis tunnepitoista seksiä. Olen viimeisen puolentoista vuoden aikana harrastanut paljon seksiä, mutta siinä ei ole ollut parisuhdemaisia tunteita, eikä tunnetta siitä, miten toinen on maailman ihanin olento ja miten on niin rakastunut. Nyt kun minulla olisi vihdoin tilanne, missä asia olisi mahdollinen, niin ei. Hän ei halua/kykene/ole kiinnostunut laittamaan melaa mekkoon syystä x, jonka tiedän, mutten selvennä tässä (ei johdu siitä, että olisin kertonut huoranneeni). Tämä on niin turhauttavaa. Pelkät sormileikit ja muu turvallinen homma ei riitä.

Ihan hyvin saisin seksiä muualta, mutta haluan hänen kanssaan ja muiden kanssa ei ole samanlaisia tunteita. Aina aika ajoin punnitsen suhdetta kriittisesti, mikä on oikeasti tärkeää? Tällä hetkellä toivon, että tilanne joskus muuttuisi kummallisesti ja minulle riittää nyt se, miten ihanaa on olla toisen kanssa muuten vain. Olin vain ajatellut, että ehkä olisi minullekin "tervettä" saada "oikeaa" parisuhdeseksiä vihdoin (hahah), mutta ei. Itkettää ja panettaa. Olen kuitenkin tähän mennessä pystynyt lakaisemaan asian maton alle suht' hyvin. Yritän ajatella, että välittäminen ja yhdessäolo on tärkeintä, kaikki mikä tulee siihen päälle (kuten paneminen) on ekstraa. Eläähän lukemattomat muutkin ilman seksiä. Tämä suhde on kyllä aika lailla sekoittanut käsityksiäni ja pistänyt miettimään asioita uudella tavalla. Ensin seksi auttaa maksamaan laskut ja elättämään itseni, nyt sitä ei sitten ole enää melkein ollenkaan?

Olen miettinyt tätä jo kauan, monelta kantilta. Olen huvin vuoksi yön synkkänä hetkenä selannut mieshuorien tarjonnan läpi (hah), todennut sen olevan olematon ja päätynyt ajattelemaan, että miksi minä maksaisin, jos minulle voitaisiin maksaa? Olen myös jäänyt pohtimaan sitä, miten epävarma huorahommissa on laatu. Jos minä itse maksaisin, niin haluaisin hyvän ja komean. Miten niin moni on minutkin ottanut tietämättä mistään, itse en varmaan olisi uskaltanut. Olen selannut puhelinluetteloni läpi, mutta ei siellä ole ketään jota haluaisin panna. Ja kun haluan sitä parisuhdeseksiä, en halua tunteetonta jyystämistä, tuttuja tai kitinää siitä, että "Milloin uusiksi? ;)". Yksinkertaisinta minulle olisi panna jotain asiakastani, pysyisi asia ainakin salassa ja ei jäisi vonkaajia. Mutta kun en halua sellaista. Haluaisin vain omaa poikaystävääni.

Olen kehitellyt päässäni paljon fantasioita ties kenestäkin ja runkannut monesti päivässä. Toisinaan masennun aiheesta enkä halua seksiä ollenkaan. Toisinaan olen aivan sinut tilanteen kanssa. On tässä kuitenkin hyviäkin puolia. Panemattomuus on antanut aikaa kaikelle muulle ja hellyyden merkitys on korostunut. Ei varmasti tuntuisi halaaminen tai silittely niin hyvältä muuten. Onneksi kumppanilleni hellyys on tärkeää. Kuolisin, jos joutuisin olemaan puutteessa sekä myös ilman hellyydenosoituksia. Nykyään kun tapaamme, ei minua enää edes haluta niin. Yksin ollessa kyllä, mutta kahden kesken tulee vaan halu olla pelkästään kainalossa. Jos siis näkisimme paljon enemmän, olisin varmaan ihan tyytyväinen. En ehtisi yksin ollessa miettiä asiaa.

Kumppanini ei hyväksyisi seksin hakemista muualta. Hänen kanssaan olemalla hyväksyn tilanteen niin kuin se on. Ehkä olen ollut vaan liian seksikeskeinen. Olen ehkä liian nuori vielä ymmärtämään oikeita vakavia suhteita ja ottaen huomioon taustani, seksi on ihan ymmärrettävästi ollut suuressa roolissa tähän asti. En tiedä, onko tämä haastavaa tai mahdotonta, vai vaan tottumiskysymys. Välillä muistelen hetkiä parhaan vakkarin kanssa, ne olivat niin ihanan kiihkeitä ja tunsin itseni rennoksi. Nyt joku ehkä ehdottaisi ratkaisuksi salarakastajaa, mutta en halua elää kaksoiselämää ja loukata totuuden tullessa ilmi kumppania. En kuitenkaan väitä, ettenkö joskus monien vuosien päästä samassa tilanteessa kokeilisi toisenlaista ratkaisua kuin nyt. Tämänhetkinen ratkaisu on vaan tottua tilanteeseen. Reilua asennemuutosta kaivataan minulta. Eipähän tule jossain vaiheessa tilannetta, "miksei me enää paneskella", kun ei alun perinkään olla sitä harrastettu innokkaasti. Tavallaan tuntuu kuitenkin, että olen kahlehdittu, varsinkin verrattuna menneeseen. Toisaalta en muista koskaan olleeni ehkä täysin tyytyväinen parisuhdeseksiin ja ihmettelenkin, voiko se edes olla mahdollista.

Edetään hetki kerrallaan.

Selvennykseksi vanhaan julkaisuuni liittyen

Kirjoitin huhtikuun ensimmäisenä päivänä tekstin, mistä olen saanut palautetta ehkä normaalia enemmän. Monilta tuntui menneen tekstin perimmäinen idea ohi, valitettavasti.

Ensimmäisellä lukukerralla teksti kertoo sen, mitä ihmiset tuntuvat olettavan useimpien huorien oikeasti kokevan ja ajattelevan. "No niin, sieltä se tuli. Tämäkin yksilö on hajalla ja katuu kaikkea, mitä on tullut tehtyä". Eli ihan niin kuin stereotypia meneekin. Luetaan sitä, mitä halutaankin lukea. Luultavasti teksti ruokki monien vahvaa olettamusta asiasta, kun tekstin syvempi ja oikea merkitys jäi tulkitsematta. Toivoin kuitenkin lukijoiden ottavan huomioon kontekstin, minkä pitäisi jo kertoa, etten ole ehkä täysin tosissani - minä päivänä kirjoitus on julkaistu?

Annoin sitä mitä oletettiinkin. Mitä stereotyyppisesti ajatellaan huoran kokevan. Kenties joku ajatteli "Hah! Nyt tuokin sitten vihdoin tunnusti. Tiesin!". Ainakin teksti tuntuu saaneen keskustelua aikaiseksi monella eri taholla, mikä olikin tavoite. Toinen vahva syy tekstin kirjoittamiselle oli se, että olen ehkä hieman huolestunut siitä, millaisen kuvan huorablogit antavat varsinkin nuorille rahasta ja seksistä. En halua tuntea olevani vastuussa siitä, miten joku nuori lukee blogiani, toteaa, että tuohan on helppo homma, minä myös. Ei ehkä ajatella huonoja puolia. On myös kommentoitu, että blogini ihannoi huoraamista, kertoo pelkästään hyvistä puolista ja on liian kannustava alalle. Pitkä saarna aiheesta antoi varmasti ajateltavaa. Yhden postauksen omistaminen aiheelle oli varmasti tuottoisampaa, kuin parin lauseen kirjoittaminen muun tekstin joukkoon. Voivatpahan ihmiset irrotella asioita kokonaisuuksista ja spekuloida. (En kai nyt tuhoa koko saarnan voimaa tällä tunnustuksella?)

Minulle on tullut monia kyselyitä alaan liittyen, miten pääsisin alkuun ja vinkkejä pyydetty. Muutamat ovat olleet selkeästi liian nuoria. Vaikken kirjoittaisikaan blogia, niin internet on täynnä sivuja aiheesta ja kaikkea mahdollista, joten en voi ottaa erityistä vastuuta siitä, miten kannustan ketäkin mihin. Toivon vaan, että jokainen ajattelee asiaa monipuolisesti ja omalla arviointikyvyllä.

Kipinän kirjoitukseen sain siitä, kun hetkellisesti sain tarpeekseni kaikista niistä luuloista ja stereotypioista, mitkä huoraamiseen liitetään. Kirjoituksen olisin voinut kirjoittaa ilman omakohtaista kokemustakin, googlettamalla huoraamista niin sieltähän ne kaikki ajatukset löytyvät. Jos ei ensimmäiseltä googlen sivulta, niin seuraavilta sitten. Yksi ajattelee kaikkien maksullisten joutuvan mielisairaalaan, toinen epäilee hieman humoristisestikin, mitenköhän järvi kuluu soudellessa. Kolmannen mielestä se on ainakin varmaa, että HIVin siitä hommasta saa. Luulin kirjoituksen olevan melko selvä provokaatio, mutta ilmeisesti se silti kuulosti liian totuudenmukaiselta, koska joillekin sillä oikeasti on pohjaa elämässä.

Mielenkiintoista on myös se, etten ole kirjoittanut mitään vastaavaa aiemmin, mutta heti kun löytyy edes yksi negatiivinen kirjoitus, pidetään sitä absoluuttisena totena, joka pyyhkii kaiken aikaisemmin kirjoitetun pois. Tämä vahvistaa sitä ajatusta, että maksullisilta oikein kärkytään negatiivisia kokemuksia ja tunteita. Yksi negatiivissävytteinen lause - nalkissa, sinäkin kuulut siis niihin ahdistuneisiin maksullisiin. Puhun nyt siis hommaa vapaaehtoisesti tekevistä.

Minä en koe mitään kirjoitukseni "Sinulle, joka luet blogiani" -julkaisun asioista, mutta totuus on se, että sellaisiakin ihmisiä on olemassa. En koe itseäni millään tavoin hyväksikäytetyksi tai likaiseksi, mutta kaikki eivät ajattele samoin kuin minä. Se on todella ikävää ja jos yhtään kokee mitään tuollaista, pitäisi kyllä lopettaa heti. Jälkiviisastelut eivät auta, joten pitkä saarna "miksi huorasit, hyi!", ei ole luultavimmin ensimmäinen asia, mitä nämä apua kaipaavat tarvitsevat. Ihmiset kokevat asiat eri tavoin ja huoraaminen ei ole herkkien ihmisten hommaa. Jos pelkää tai epäröi, niin silloin on parempi jättää kokeilematta ihan varmuuden vuoksi. Ei kai noita kaikkia stereotypioita olisi olemassa ilman totuuden häivää, mutta jotenkin negatiivinen huomio peittää alleen kaiken muun. Huoraaminen vaikuttaa minäkuvaan, mutta miten ja kuinka vahvasti? Sitä minäkin mietin rehellisesti aina välillä näissä kirjoituksissani ja kyseenalaistan kaikkea. Olisi vain mukava, jos ihmiset muistaisivat, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia.

Näin muuten jälleen kerran entisen asiakkaani (kylläpä näitä nyt tulee!). Tätä en olekaan nähnyt vapaa-ajallani ennemmin. Hän oli paremman näköinen mitä muistin, ja kohtaaminen ei tuottanut mitään erityisiä tunteita. Moikkasimme pienesti.

Ja ihan näin yleisesti kommentoiden, en tarvitse sääliä, kun sitäkin on taas toivoteltu. Anteeksi mielensäpahoittajille ja kiitos palautteista niitä kirjoittaneille.

"Kotikenttäetu" tuottaa epäilyksiä

Kun olet ollut huora, osaat myös tunnistaa huorissa käyvien miesten tunnusmerkkejä. Tai ainakin niin kuvittelen. Varsinkin nyt, kun minulla on juttua miehen kanssa, joka on harrastanut kyseistä toimintaa elinaikanaan.

En käyttänyt hajuvesiä ja minulta toivottiin myös monesti, etten laittaisi mitään hajusteita, ettei vaimo haista. Aktin jälkeen käytiin vähintään hinkkaamassa kalu puhtaaksi, ettei vaimo haista kondomin hajua. Ööh, kuka haistelee miehensä kalua heti sen tultua kotiin? Yleensä käytiin suihkussa touhun jälkeen peseytymässä hajusteettomalla saippualla. Vaatteet jätettiin tuolin reunalle, ei todellakaan keräämään lattialle hiuksia. Takki jäi yleensä naulakkoon. Huulipunaa en käyttänyt, en muista kommentoiko kukaan koskaan siitä mitään. Hiuksetkin pestiin, ettei tuoksua jäänyt vaimolle vietäviksi.

Huoralle soitellaan tuntemattomalla numerolla, vaikka toivomus useimmiten on, että numero näkyvissä. Huorahan voisi soitella takaisin ja vaimo saisi tietää! Huorissa käydään, kun vaimo on matkalla, töissä tai poissa muutaman tunnin. Vaimolle selitellään, että ollaan työmatkalla, kaverin luona tai ollaan selittelemättä ja kertomatta tarkasti, mitä päivän aikana on tehnyt, ettei jäisi epäilyttäviä aukkoja lukujärjestykseen.

Välillä hankitaan prepaidnumero huoria varten tai omistetaan eri sähköpostiosoitteita. Tiedän myös kaikki sivustot, mistä huoria haetaan. Tiedän ammattisanaston. Jos sivuhistoriasta löytyy jotain aiheeseen liittyvää, niin kysymyksiä nousee heti. En todellakaan usko, että kukaan katselee huorasivustoja tai huorien hintoja "ihan vaan huvin vuoksi" ilman mitään suunnitelmia. Saatetaan käydä tautitesteissä eli näkyvästi verikokeessa. Miksi? Käynti terveyskeskuksessa ilman kunnon syytä?

Tämä juttu sai alkunsa tuntemattomasta numerosta. Kuka soittelee tuntemattomalla numerolla nykyään? No, ainakin minun suhteessa tapahtui niin. Yllättävän hätääntynyt reaktio, kun sai tietää, että numeron lähetys ei ollut päällä. Ehkä olen neuroottisuuden huipentuma, mutta huoraamiskokemus antaa tällekin asialle vastausvaihtoehdon. Huomaan myös, että takki tuoksuu hajuvedeltä tai joltain... Sehän olisi voinut tarttua huoran naulakosta? Tai sitten ihan mistä vaan naulakosta ja asiassa ei ole mitään epäilyttävää. Ilmavia selostuksia, mitä on tehnyt. Tai sitten se on hänen tyylinsä. Hänellä olisi useita tunteja päivässä käydä huorissa ilman mitään epäilyksiä.

Kaikki tuohan on ihan normaalia ja kaikelle löytyy normaali selitys. Taustan vaan tietäen ja itse "ammattiin" tutustuneena jää kuitenkin aina mahdollisuus "mitä jos..?". Ja minuahan ei huijata. Ehkä olen jo neuroottisuuteen asti epäilevä, mutta kun mahdollisuus on. Miehelle en ole maininnut mitään eikä hän tiedä epäilyistäni, enkä koe tätä niin vakavana asiana, että vaivaan päätäni tämän enempää. No, minulla taitaa olla kotikenttäetu, sillä tiedän huorissa käymisestä enemmän kuin mies tietääkään. Ha!

Toisaalta olen alkanut ajatella, että mitä sen on väliä, onko kumppanini luotettava seksin tasolla? En itse ainakaan ole mikään puhdas pulmunen, että edes välttämättä ansaitsisi luotettavaa kumppania. Yhdessäolossa on niin paljon muitakin asioita kuin se, paneeko kumppani muita jos muuten kemiat kohtaavat. Ainakin tällä hetkellä olen onnellinen.

Vuosi aloituksesta

En muista aivan tarkkaa päivää, milloin aloitin huoraamiseni, mutta voidaan kai sanoa, että tasan vuosi sitten aloitin. Muistan, miten ostin uudet kengät juhannusfestareille ensimmäisillä huorarahoilla, jotka jäivät säästöön, kun oli ostanut ensin ruokaa kaapit täyteen.

Kyllähän se viime kesä leimautui huorakesäksi. Nyt kun taas on lämmin ja ei koulua, niin tuntuu, että jotain puuttuu. En selaa sähköpostia etsien uusia potentiaalisia asiakkaita, sipsuttele ulos pienellä jännityksellä kohtaamaan asiakasta ja saa paljon rahaa. Jotenkin muistaa niin hyvin nyt sen tunteen, miten oli lämmin kesäilta, pieni hame ja jännitys, millainen asiakas on. Välillä pettymyksiä, välillä positiivia yllätyksiä. Ikkunasta tuiversi lämmin kesäilma, kun tuijottelin huoraluuria, milloin tulee soitto, että täällä ollaan. Vähän muistelen lämmölläkin viime kesää, oli minulla kuitenkin hauskaakin. Nyt ei ole yhtään enää niin jännittävää. Melkein kuin kesä kaipaisi sitä pientä vipinää. Tykkäsin siitä, että sain vietellä toisen (tai no, eihän siihen paljoa vaadittu). Myös rahan saamisesta sai sitä tiettyä tyydytystä.

En tiedä, onko minusta parisuhteeseen. Tykkään ihastumisen tunteesta, mutta sitten kaikki onkin taas sitä tuttua. Seksi on tuttua ja ainut jännitys on melkein vaan siinä, haluaako se toinen nyt vai ei. Ensimmäisissä suhteissa ei ollut mitään ongelmaa, mutta jotenkin olen nykyään niin etäinenkin, tuntuu, etten osaa jakaa itseäni toisen kanssa. Pidän sen oman reviirin enkä osaa päästää toista lähelle. Suhtaudun rakkauteen erittäin kyynisesti. Tuntuu, että kuitenkin se jossain vaiheessa loppuu, kaikissa suhteissa. Koen huonoa omatuntoa, miten minusta ei ole hyväksi tyttöystäväksi, kun en ole tarpeeksi hellä ja läheinen. Olen jopa ensimmäisiä kertoja elämässäni ajatellut, että mitä jos en vaan ikinä sitoudu, jos minusta ei ole siihen. Kai sen elämän voisi elää tapailemallakin?

Sekin mietityttää, miten paljon huoraaminen on vaikuttanut kyynisyyteeni rakkautta kohtaan. Yritän toitottaa itselleni, että seksi on vain seksiä, ei se haittaa vaikka toinen pettäisi. En tiedä itsekään, uskonko tuohon. Ja onko tässä maailmassa edes mahdollista enää luoda hyvää parisuhdetta? Pakkohan sen on edes jotenkin täytynyt vaikuttaa, että huoratessa huomasin, miten kaikki vaan pettävät?

En ole kyllä koskaan ollut sellainen prinsessa, joka olisi haaveillut prinssistä ja häistä, avioliitosta ja ikuisesta rakkaudesta. Täydellisesti en ole siis muuttunut, ja ehkä vieläkin jossain on pieniä haaveita siitä, että olisi mahdollinen täydellinen parisuhde. Ehkä ajan myötä olen vaan tullut enemmän realistiksi, enkä enää haaveile 18-vuotiaan tavoin lähes täydellisestä miehestä, jonka kanssa sitoutua. Ehkä olen huomannut,että olen sitoumiskammoinen.